tiistai 21. joulukuuta 2010

Rauhallista Joulua!


KUN JOULU ON
 Kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on, kun joulu on.

Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset tuikeat,
vain laulu kaikuvi lasten suista, ja silmät riemusta hehkuvat,
ja liekit loistavat joulupuista, kun joulu on, kun joulu on.

On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa,
vaan seimi pahnat ja tähti yllä ne silmiin kalleina kangastaa;
siks' mieli hellä on kristityllä, kun joulu on, kun joulu on.



PS. Erinäisistä syistä johtuen en ole viime aikoina ehtinyt lukea paljonkaan, toivottavasti uusi vuosi tuo enemmän omaa aikaa...

perjantai 29. lokakuuta 2010

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin



















Tämän kirjan Mazzarella on kirjoittanut vuonna 1992. Kirja poikkeaa aiemmin lukemistani saman kirjailijan kirjoista, sen tyyli on tyystin erilainen, mutta niin on aihekin. Tämä on päiväkirjan muotoon kirjoitettu, koskettava, herkkä kirja.
Aihe on hyvin henkilökohtainen, kertomus syöpää sairastavan äidin kuolemasta. Se koskettaa meitä kaikkia ihmisiä, tavalla tai toisella, jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Jokainen meistä menettää äitinsä joskus, eri tavalla, jokaisen kuolevan tarina on erilainen, hänen omansa.

Mazzarellalla on ollut onni omistaa viisas ja elämää ymmärtävä äiti. Ihailtavan avoin kertomus kuolemisesta, elämänmyönteinen äiti, rakastavat ja läheiset välit omaisiin ja ystäviin, voiko elämäntilanne kuoleman lähestyessä olla tätä kauniimpi? Arvokkaat keskustelut kuolemasta, hautauksesta, surusta ja tunteista ovat olleet mahdollisia. Onko se useinkaan näin, kun ihminen kuolee? Moni temmataan yhtäkkisesti pois elämästä, mutta kuinka vaikeaa onkaan keskustella kuolemasta kuolevan kanssa, vaikka olisi aikaa ja mahdollisuus!

Kirjassa pohditaan myös suomalaista sairaanhoitoa, sen hyviä ja huonoja puolia. Eriarvoisuus hoidon saamisessa nousee myös teemaksi. Kuoleva ihminen ilman toimivaa taustajoukkoa saattaa jäädä paitsi parhaasta mahdollisesta hoidosta. Surullinen huomio.

En tiedä, kuinka antava tämä kirja on nuoremmille lukijoille, joilla ei ole edes odotettavissa oman äidin menettämistä. Sen sijaan heille, jotka ovat kokeneet saman, on tästä kirjasta runsaasti lohtua, lukijalla on mahdollisuus käydä vielä kertaalleen oman äitinsä kuolemaa läpi, kenties huomata kokeneensa samoja tunteita kuin jäljelle jäävät omaiset tässä kertomuksessa. Itkeä vielä kerran ne itkemättömäksi jääneet itkut. Ehkä suurin osa huomaa omassa elämässään asioiden sujuneen aivan toisin. Surullisemmin. Kuolema kun voi olla iloisempikin asia, kuten lähtö "juhlista kotiin". Surusta huolimatta.

Kaunis kirja, kaunis kertomus kauniista kuolemasta. Suosittelen.
Jokainen meistä lähtee vuorollaan  juhlista kotiin.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Merete Mazzarella: Ensin myytiin piano


Taas olin lukemassa Mazzarellaa, minulla on oikea Mazzarella-buumi menossa. Seuraavakin kirja on samalta kirjailijalta...
Tämä kirja on Mazzarellan varhaisempaa tuotantoa, vuodelta 1985 ja siitä huolimatta täysipainoista mazzarellaa.

Kirjailijan tyyli ei ole jokaisen makuun, mutta minua se miellyttää. Tarinoiva tapa kertoa, itselleni tulee tunne, että olen läsnä ja koen niitä samoja asioita siinä sivussa.

Kuinka erilaisessa ympäristössä onkaan Merete Mazzarella saanut kasvaa verrattuna vaikkapa minuun! Kansainvälisessä diplomaattiperheessä, käyden koulua useissa eri maissa, tutustuen monenlaisiin kulttureihin ja ns. hienoihin piireihin. Todella mielenkiintoista ja avartavaa!

Arvatenkin suosittelen tätäkin kirjaa, vaikkapa maistiaisiksi Mazzarellan kirjoista, ties vaikka jäisit koukkuun!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan


- eläkkeellä olemisen taidosta

Tässäpä taas kirja minun mieleeni. Pidän kirjailijan tavasta kirjoittaa, se on kuin jutustelua tuttavan kanssa. Hauskaa jutustelua. Lukija on kuuntelijan roolissa, mitä nyt välillä nyökkäilee myötäilemisen merkiksi.

Teksti "elää, rönsyilee, avartaa aikaa ja paikkaa", käyttääkseni kirjasta löytämääni lausetta, jossa se oli kylläkin aivan toisessa asiayhteydessä. Niinhän keskusteluissakin juttu kulkee, välillä poiketaan varsinaisesta aiheesta, palataan takaisin jatkamaan aloitettua teemaa. Kirjailijan käyttämä kieli on arkikieltä, sitä on helppo tavallisen tallaajankin lukea. Asiat kulkevat lähellä lukijaa, välillä loitontuen ja taas palaten.

Pidän erityisesti niistä helmistä, joita kirjailija tarjoilee lukemistaan kirjoista, niistä, joita en kuuna päivänä tule itse lukeneeksi. Jäisin kyllä paljosta paitsi ilman näitä poimittuja ajatuksia.
Ajattelemisen aihetta sain mm. siitä, että entisajan ihminen tapasi elämänsä aikana noin tuhat ihmistä. Jokainen tapaaminen oli merkityksellinen, koska näitä tapaamisia oli niin vähän.
Nykyihminen "tapaa" jo päivittäin ehkä tuhansia ihmisiä, ihmisiä ilman merkitystä, ei niitä voi edes sanoa tapaamisiksi. Muut ihmiset ovat nykyihmiselle vähemmän merkityksellisiä, kasvottomia, samantekeviä, massaa. Se kuvaa melko totuudenmukaisesti nykypäivää. Ei tällainenkaan olisi mieleeni tullut, ellei kirjassa tuota lausetta olisi tarjoiltu.

Jos mahdollista, niin kirja paranee loppua kohti. Tykkäsin tästä kirjasta.
‎"omnia mirari etiam tritissima"

maanantai 30. elokuuta 2010

Veikko Erkkilä: Uskottiin aina parempaan


Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2001 eli aika tuoretta tarinaa. Kirja kertoo venäjänsuomalaisista, miten he ovat kokeneet elämänsä Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä, kuka on halunnut palata Suomeen ja kuka on sielultaan venäläistynyt.

Monen haastatellun vanhemmat tai jopa jo isovanhemmat ovat muuttaneet työläisten paratiisiin paremman elämän toivossa ja kommunistisen aatteen siivittämänä. Sitten se tavallinen "kansanvihollisen" kohtalo eli perheistä on viety isät joko työleireille tai suoraan teloitettavaksi.
On jotenkin uskomatonta ja myös erityisen traagista, että suomalaisia on lähtenyt Pohjois-Amerikasta ja Kanadasta saakka aatteen perässä Venäjälle, usein suoraan surmansuuhun.
Käsittämätöntä, että juuri nämä kommunistisen aatteen uskollisimmat kannattajat ovat joutuneet kansanvihollisiksi uudessa asuinmaassaan syntyperänsä takia. Julmaa aikaa se on ollut!

Moni haastateltu, joka on ikänsä Venäjällä asunut, on oppinut rakastamaan tätä isänmaanaan, kiintynyt kotipaikkaansa ja sikäli onnistunut saamaan onnellisen elämän kaiken puutteen keskellä. Sydämessä on siinä ohessa sykkinyt silti suomalainen sydän.

Poliitikko Erkki Tuomioja käsittelee blogissaan tätä kirjaa ja sen ajan tapahtumia laajemmin ja eri näkökulmasta.