Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Vihdoinkin mielenkiintoinen kirja! Kun sellaiseen tarttuu, niin kylläpä löytyy myös aikaa sen lukemiseen. Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2011 ja kirjastoista sen joutuu enimmäkseen tilaamaan.

Pari vuotta sitten luin saman kirjailijan edellisen kirjan Isäni oli nuori sotilas - Adolf Ehrnrooth ja kuten se, niin myös tämä on omaelämäkerrallinen kirja. Kirja kertoo vaikeasta, toisaalta hyvästä lapsuudesta. Vaikeasta kasvamisesta aikuiseksi, monimutkaisesta perhedynamiikasta, rakastavasta isästä, etäisestä äidistä.

Kummallakin vanhemmalla on ollut painolastinaan oma menneisyytensä, johon olivat voimakkaasti sidoksissa. Vanhalla iällä solmittu avioliitto, ihmissuhdevaikeudet ja herkkä lapsi antennina ja ukkosenjohtimena kaiken tunnekaaoksen ja toisaalta tunnekylmyyden aistivana osapuolena. 

Äidin ja lapsen välille jäänyt kuilu, jatkuvasti vaihtuvien au-pair.tyttöjen kasvattama lapsi. Olisiko kaikki ollut toisin, jos äiti olisi hoitanut lastansa heti ensi päivistä lähtien, ottanut syliinsä, imettänyt, nukuttanut vieressään, laulellut kehtolauluja, tehnyt lapsestaan elämänsä keskipisteen?

Vanha isä, joka yritti parastaan perheensä eteen, rakasti lapsiaan, mutta koki tärkeimmäksi velvoitteekseen olla puolisonsa tukena, aina, joka asiassa. Jäi tuntuma, että kuten Adolf Ehrnrooth aikoinaan taisteli isänmaan  puolesta, niin samoin hän taisteli perheensä puolesta, kuitenkaan osaamatta selvitä siitä.

Tytär kysyy isältään "Isä, miksei äiti näe meitä ja tätä mitä hänellä on? Miksi hän itkee oman lapsuutensa perään, vaikka hänellä on meidät? Eikö hän näe valkoista taloamme... tai merta. Ja elämää, meidän elämäämme, joka on täällä. Eikö hän näe sinua, isä, sinua ja sinun uhrautuvaa rakkauttasi ja lojaaliuttasi? 

"Minä en tiedä" vastaa isä ja hänen on silminnähden vaikea puhua enempää.

lähde MTV3

Kirja on koskettava kertomus perheestä, jossa roolijako ei onnistunut niin, kuin olisi pitänyt. Perhe, jossa äiti ei löytänyt paikkaansa lastensa äitinä ja se oli kaikkien ongelmien alku.

Surullinen kirja, hyvä kirja, sydäntäraastavan rehellinen kuvaus kulttuuriperheen arjesta.

Kuvassa perhe ja ilmeisesti silloinen aupair-tyttö vuonna 1971.

Angelika Kindt: Wenn Kinder den Kontakt abbrechen

Verlassen werden ohne Vorwarnung - ein tabuisiertes Thema
Angelika Kindt wurde von ihrer Tochter ohne Vorwarnung verlassen – warum, weiß sie bis heute nicht. Auf der Suche nach Antworten und Hilfe stellte sie fest, dass sie damit nicht allein ist. Das Phänomen ''Verlassene Eltern'' zieht sich durch alle sozialen Schichten, wird von der Gesellschaft jedoch tabuisiert. Neben der Bewältigung ihrer Schuldgefühle, Ratlosigkeit und Trauer sehen sich die Betroffenen auch noch mit der Ablehnung und Ächtung durch die Umgebung konfrontiert. Anhand ihrer eigenen Geschichte sowie der Erfahrung anderer Betroffener schildert die Autorin den Prozess des ''Verlassenwerdens'', die Warnhinweise und Abläufe. 
Südwest Verlag



- Hilfestellung und Strategien einer Verlassenen Mutter - erään hylätyn äidin selviytymiskeinoja

Pitkästä aikaa taas saksankielinen kirja. Aiheena "Kun lapset katkaisevat yhteyden" eli kun aikuiset lapset laittavat välit poikki vanhempiinsa. Aiheesta ei juuri löydy suomenkielistä kirjallisuutta, onhan aihe erittäin tabu, arka, hävettävä, kukapa siitä haluaisi ainakaan omakohtaisesti kirjoittaa? Tämä saksalaisnainen kuitenkin on ollut kyllin rohkea kertoakseen julkisesti, miltä tuntuu olla lapsensa hylkäämä äiti.
Tämän äidin aikuinen tytär katkaisi suhteet äitiinsä ilmoittaen siitä sähköpostitse. Mitään edeltävää riitaa ei ollut, joten tämä tieto tuli täysin odottamatta. Siitä on nyt kulunut 4 vuotta.
Angelika Kindt on haastatellut muita saman kohtalon kokeneita vanhempia ja siltä pohjin kirjoittanut tämän kirjan hyödyntäen kaikkien haastateltujen sekä omia kokemuksiaan. Näitä lapsensa hylkäämiä äitejä, ja myös isiä, oli yllättävän paljon. Perheet olivat keskivertoperheitä ja äidit ja isät ns. kunnollisia ihmisiä.

Kirjan sisältö on hyvin koskettavaa, surullista. Hylätyn vanhemman osa ei ole helppo. Siihen liittyy häpeä, huonommuudentunne, arvottomuus, avuttomuus, suru, yksinäisyys, itsesyytökset, masennus. Lapsensa hylkäämä kokee itseään loukatun syvästi. Hylätty vanhempi kyselee "mitä olen tehnyt väärin?" ja tuskin saa siihen vastausta. Kuten yleensä vanhemmat, niin myös nämä lastensa hylkäämät äidit ja isät ovat yrittäneet parhaansa. Tyypillistä on, että vanhemman mielessä pyöriviin lukuisiin kysymyksiin ei ole vastauksia, lapsi ei niihin vastaa. Vanhemman osana on odottaa. Toivoa, että syntymäpäivänä tai jouluna lapsi sittenkin muistaisi, ottaisi yhteyttä. Vanhemman osana on pettyä kerta toisensa jälkeen.
Monet vanhemmat ovat tämän pohjattoman surunsa kanssa aivan yksin, eivät rohkene kertoa asian todellista laitaa kenellekään, vaan turvautuvat hätävalheisiin, jos joku kyselee heidän lapsensa kuulumisia, "tyttäreni on ulkomailla"...
Kirja on hyvin monipuolisesti asiaa käsuttelevästi kirjoitettu. Kuitenkin siitä puuttuu mielestäni aivan olennaisia seikkoja. Olisin halunnut tietää lisää, kuten esim. miten myöhäisempi sovinto on mahdollinen, voiko suhde palautua ennalleen ehkä vuosien katkon jälkeen? Miltä tuntuu tavata tämä vanhempansa hylännyt lapsi uudestaan? Eikö siinä tilanteessa purkaudu valtava, ehkä jopa hallitsematon tunneryöppy? Ehkä näitä jälleentapaamisia ei haastateltujen kohdalla ollut tapahtunut, joten ei niistä ole voinut kirjoittaakaan.
Aiheen arkaluontoisuus ja tabu-teemaisuus näkyy jo siinä, että aihetta käsitteleviä foorumeita tai kirjoja on vain vähän saatavilla. Lähes mistä tahansa muusta aiheesta löytyy nettitietoutta pilvin pimein, vaan ei tästä. Siksi kirjan kirjoittaja on perustanut internettiin vertaistukiprojektin, johon voi ottaa yhteyttä. Saksankieliseltä alueelta löytyy toinenkin asiaa käsittelevä foorumi.

http://www.wenn-kinder-den-kontakt-abbrechen.de/
DIE Homepage für verlassene, verstossene Eltern

Tulipa mieleeni, että kuinka yleistä on tilanne toisin päin, että vanhempi katkaisee välit aikuiseen lapseensa?

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi,
he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat
sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. 
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
- Khalil Gibran

Catherine Cookson: Äitini Kate

 

Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1969, siitä on otettu useita uusintapainoksia, tämä lukemani oli painettu vuonna 1996. Kirjailija oli syntynyt vuonna 1906 ja kuoli vuonna 1998.

Aivan ihana kirja, pitkästä aikaa! Olisin voinut lukea tätä kirjaa lopun ikääni, siinä olisi voinut olla vaikka kahdeksan jatko-osaa, enkä olisi saanut tarpeekseni. Varsinkin kirjan loppu oli huikaisevan koskettava.

Aviottomana syntynyt Katie kertoo äidistään Katesta, jota kauan luuli omaksi sisarekseen. Perhe, johon Katie syntyy, on alkoholisoitunut ja elää toimeentulon äärirajoilla. Isoisäpuolen suuri rakkaus Katie-tyttöön on mielestäni se tärkein tukipuu ollut Katien lapsuudessa, se on kantanut läpi vaikean elämän. Kuinka onkaan rakkaus tärkeää, tunne, että merkitsee jollekin kaikkea, on joku, joka rakastaa ehdoitta!

Kirjailijan kirjoitustyyli on rakastettavan maanläheistä, ei mitään hienosteluja, vaan kieltä, joka tuntuu niin arkipäiväisen tutulta, sitä on helppo lukea. Kirjailijan itsetutkiskelu ja omien tunteidensa tulkinta on rehellisen avointa ja seikkaperäistä, siihen on, ihmeellistä kyllä,  helppo samaistua, vaikka oman lapsuuden elämänkulku olisikin ollut aivan erilainen.

Jo lapsesta asti Katie arvioi mielessään lapsuudenperheensä ja elinympäristönsä elämäntapaa ja  pyrkii itse kasvaessaan parempaan elämään, näkee paljon vaivaa itsensä kehittämiseen ja sivistämiseen, on ahkera, määrätietoinen. Omista juuristaan ei kuitenkaan kukaan pääse eroon, sieltä kumpuaa kaikki, ilman juuria ei ole elämää. Sitä kirjailija joutuu läpikäymään aina uudestaan ja uudestaan elämänsä varrella.

Ensimmäistä kertaa koin tämän kirjan myötä ymmärtäväni, mitä tarkoittaa köyhäintalo, vaivaistalo ja kuinka kiitollisia voimme nykyisessä Suomessa olla, että moista käytäntöä ei enää ole. Vaan kukapa tietää tulevaisuudesta?

Tämä kirja sananmukaisesti ajautui käsiini aivan sattuman kautta ja nyt seuraavalla kirjastoreissulla toivon löytäväni sieltä muita Catherine Cooksonin kirjoittamia teoksia. Tämä kirja oli kertomus kirjailijan omasta elämästä, mutta ne muut kirjat lienevät mielikuvituksen tuotteita eli romaaneja, jaksanko olla niistä kiinnostunut? 

Olen huomannut, että kirjailija kirjoittaa usein ne kirjat jotenkin täysin eri tyylillä, jotka kertovat hänen omasta, henkilökohtaisesta elämästään kuin ne, jotka koskevat yleisluontoisia aiheita. Ilmeisesti omakohtaisesti koettuun tulee paljon tunnetta ja sen kerronta on siksi erilaista. Saa nähdä, pitääkö se Cooksonin kohdalla paikkansa...

Hong Ying: Hyvien kukkien lapset

Pitkästä aikaa taas yksi luettu kirja! Tämä osuu sopivasti tammikuulle, toivon, että ehdin lukea joka kuukaudelle edes yhden kirjan...

Olen lukenut paljon Kiinasta kertovia kirjoja, mutta tämä oli ensimmäinen, joka kertoo nykyajan Kiinasta. On kännykät ja tietokoneet ja ihmiset matkustelevat vapaasti ympäri maailmaa.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2009 ja tapahtumat ovat 2000-luvulta.





Kirja on tosikertomus, kirjailijan äiti on kuolemaisillaan ja tytär lähtee äitinsä luokse. Kuitenkin äiti ehtii kuolla ennen kuin tytär ehtii perille. Koko perhe on koolla, kaikki 6 lasta, nuorinkin eli tämä kirjailija on jo yli 40 vuotias.
Kiinalaisen hautajaisperinteen seuraaminen on mielenkiintoista, tapahtuma kestää kolme päivää. Niinä kolmena päivänä sisarukset käyvät tuntojaan läpi, muistelevat menneitä, riitelevät.

Nuorin tytär aloittaa selvittämään äitinsä ja samalla omaa menneisyyttään. Sieltä pulpahtaa päivänvaloon  kaikenlaista, muistot Maon ajoilta, kulttuurivallankumouksen kauhut, ihmisten pahansuopuutta. Tyttären itsesyytökset äitinsä laiminlyönnistä, vaikeat ihmissuhteet, elämän raadollisuus ja elämän loputon kauneus. Kaikki tapahtuu kolmen päivän sisällä.

Paikka paikoin kirjan saattoi kokea tylsäksi. Siinä kerrotaan ihmisten välisiä tapahtumia ja jos kiinnostus ei sellaiseen riitä, niin kannattaa silti olla sisukas ja lukea kiltisti joka sivu. Kirja on antoisa, avoin kokemus kokonaisuudessaan. Suosittelen, jos olet kiinnostunut nykypäivän kiinalaisuudesta ja/tai ihmissuhteiden monisäikeisyydestä.

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

Tämän kirjan Mazzarella on kirjoittanut vuonna 1992. Kirja poikkeaa aiemmin lukemistani saman kirjailijan kirjoista, sen tyyli on tyystin erilainen, mutta niin on aihekin. Tämä on päiväkirjan muotoon kirjoitettu, koskettava, herkkä kirja.
Aihe on hyvin henkilökohtainen, kertomus syöpää sairastavan äidin kuolemasta. Se koskettaa meitä kaikkia ihmisiä, tavalla tai toisella, jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Jokainen meistä menettää äitinsä joskus, eri tavalla, jokaisen kuolevan tarina on erilainen, hänen omansa.

Mazzarellalla on ollut onni omistaa viisas ja elämää ymmärtävä äiti. Ihailtavan avoin kertomus kuolemisesta, elämänmyönteinen äiti, rakastavat ja läheiset välit omaisiin ja ystäviin, voiko elämäntilanne kuoleman lähestyessä olla tätä kauniimpi? Arvokkaat keskustelut kuolemasta, hautauksesta, surusta ja tunteista ovat olleet mahdollisia. Onko se useinkaan näin, kun ihminen kuolee? Moni temmataan yhtäkkisesti pois elämästä, mutta kuinka vaikeaa onkaan keskustella kuolemasta kuolevan kanssa, vaikka olisi aikaa ja mahdollisuus!

Kirjassa pohditaan myös suomalaista sairaanhoitoa, sen hyviä ja huonoja puolia. Eriarvoisuus hoidon saamisessa nousee myös teemaksi. Kuoleva ihminen ilman toimivaa taustajoukkoa saattaa jäädä paitsi parhaasta mahdollisesta hoidosta. Surullinen huomio.

En tiedä, kuinka antava tämä kirja on nuoremmille lukijoille, joilla ei ole edes odotettavissa oman äidin menettämistä. Sen sijaan heille, jotka ovat kokeneet saman, on tästä kirjasta runsaasti lohtua, lukijalla on mahdollisuus käydä vielä kertaalleen oman äitinsä kuolemaa läpi, kenties huomata kokeneensa samoja tunteita kuin jäljelle jäävät omaiset tässä kertomuksessa. Itkeä vielä kerran ne itkemättömäksi jääneet itkut. Ehkä suurin osa huomaa omassa elämässään asioiden sujuneen aivan toisin. Surullisemmin. Kuolema kun voi olla iloisempikin asia, kuten lähtö "juhlista kotiin". Surusta huolimatta.

Kaunis kirja, kaunis kertomus kauniista kuolemasta. Suosittelen.
Jokainen meistä lähtee vuorollaan  juhlista kotiin.

Tuula Vainikainen: Äidit ja aikuiset tyttäret - matkalla ymmärrykseen

Ostin tämän kirjan tyttärelleni lahjaksi lukematta sitä ensin itse. Niin sanotusti sika säkissä.

Nyt hain sen kirjastosta ja luin läpi.
Ihan hyvä kirja aiheesta kiinnostuneille. Kuten nimikin sanoo, se käsittelee äitien ja tytärten välisiä suhteita, vanhan äidin kohtaamista, hoitamista, äidin kuolemaa.


Suosittelen jokaiselle suurten ikäluokkien ihmiselle, äiti-tytär-suhdettaan pohtivalle sekä heille, joilla on ikääntyvä äiti.

Anja Kauranen (nyk. Snellman): Ihon aika

Luin tämän kirjan toistamiseen, edellinen kerta oli sen juuri ilmestyttyä eli vuonna 1993. Juuri sopivan pitkä aika lukaista kirja uudestaan.

Suosittelen kaikille, varsinkin heille, jotka
* huolehtivat omista vanhemmistaan
* pohtivat omaa äiti-lapsi suhdettaan
* saattohoitavat vanhempiaan
* ovat juuri menettäneet iäkkään vanhempansa
* suurille ikäluokille, eläkeikäisille

Yasushi Inoue: Äitini tarina

Mielenkiintoisen kertovasti kirjoitettu pieni kirja. Pidin nimenomaan tavasta, miten kertomus soljuu eteenpäin. Kauniin realistinen, lämminhenkinen kirja vanhenevasta, muistinsa menettävästä äidistä poikansa kertomana.

"Realistinen ja samalla herkän lyyrinen kuvaus vanhenemisesta, väkevä matka ihmisen sisimpään." sanovat kirjallisuusasiantuntijat.

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa

Kaikessa surullisuudessaan silti hauska kirja. Mielenkiinto pysyy koko ajan vireänä, elämää katsastetaan monesta vinkkelistä, osasin samaistua monessakin kohdassa kirjoittajan tunnelmiin. Tarinaa ei ole venytetty yhtään, vaan siinä on kaikki olennainen. Suosittelen.

Raisa Lardot: Pikku äiti

Pieni kirja äidin ja tyttären vaikeasta suhteesta. Rohkea, rehellinen kuvaus. Koskettava kaikessa raastavuudessaan.
Suosittelen tyttärille.