perjantai 30. huhtikuuta 2010

Papinlapset, toimittanut Päivikki Antola



Kirjastosta tilasin tämän kirjan. Aihe on kiinnostava. Omassa tuttavapiirissäni on papinlapsi ja hän sanoi kerran minulle, että papinlapsista tulee joko pappeja tai pakanoita. Siitä lähtien olen miettinyt tätä papinlapseutta. Onko se niin erilainen kasvuympäristö lapselle? Asettaako se liikaa paineita lapsuudelle, jatkuva esimerkkinä oleminen, kiltteyden vaatimus, ovatko ne ne kulmakivet? Vai onko siinä enemmänkin kysymys näiden pappisvanhempien persoonasta?
Mielenkiintoista.
Kirjassa kertovat pappien lapset lapsuudestaan. Selviö on, että erittäin hankalat lapsuudenkertomukset eivät löydy tämän kirjan kansien välistä. Kuka nyt haluaisi tahrata omien vanhempiensa kunnioitetun maineen? Mutta antaa tämä kirja edes välähdyksen teemasta.

Edelliseen vielä lisäten, että yhteinen teema oli jokaisen papinlapsen kertomuksessa, että isä oli paljon poissa kotoa. Niinhän se on, kun tarkemmin ajattelee pappien työaikoja ja ammatin tuomaa kutsumusta työhön aina ja kaikkialla.

Primo Levi: Tällainenko on ihminen



Kirja on kirjoitettu vuonna 1947 ja uusintapainos on vuodelta 2005. Kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan keskitysleirillä, josta onnekseen selviytyi hengissä. Karua, eleetöntä kerrontaa. Surullista.

Mitä ovatkaan ne miljoonat ihmiset keskitysleireissä joutuneet kokemaan! Vain ani harva on niistä kertonut ja niin monta hiljaista, ikuisesti vaiettua ihmiskohtaloa.
Mitä on tuntenut ihminen, joka joutuu eroon omaisistaan, ihmisyydestään ja suoraan tai kärsimysten kautta tuhottavaksi? Mitä on tuntenut ihminen, joka on joutunut seuraamaan myös muiden kärsimyksiä omiensa lisäksi?
Mitä on tuntenut ihminen, joka on ollut pakotettu osallistumaan keskitysleirien kauheuksiin?
Mitä on tuntenut ihminen, joka aktiivisesti ja omasta halustaan on osallistunut keskitysleirien toimintaan, tavalla tai toisella?

Emily Wu: Kuin höyhen myrskytuulessa



Tuli tämäkin kirja nyt luettua. Sitä surullista kertomaa Maon ajoilta.
Mietin tuossa samalla, että Kiina on todella vanhan kulttuurin maa. Kiina oli jo kukoistuksessaan silloin, kun Suomi oli kaiketi vielä jääpeitteen alla!

Luulisi vanhan kulttuurin kasvattaneen ihmistä jalompaan suuntaan, mutta juuri päin vastoin on käynyt! Ihmisellä ei ole mitään arvoa kiinalaisessa yhteiskunnassa, ei tänäänkään, ihmisen julmuus, häikäilemättömyys ja täydellinen empatian puuttuminen on niin räikeää, että suorastaan pelottavaa! Onko ihmislajin kehitys oleva tuollainen kaikissa kulttuureissa? Mitä pidemmälle ihmiskunta kehittyy, sen raadollisemmaksi se muuttuu?

Tässäkin kirjassa, kuten muissa Kiinasta kertovissakin kirjoissa, vähälukuiset tervehenkiset ihmiset joutuvat alistumaan enemmistön mielivaltaan säilyttääkseen edes toivon paremmasta elämästä.

Ken Follett: Die Säulen der Erde




suom. Ken Follett: Taivaan pilarit

Sain tämän kirjan saksankielisenä appivanhemmiltani ja nyt kahlaan sitä urheasti läpi. Lukeminen on haasteellista, kieli osittain vanhanaikaista ja joitakin sanoja en ole kuuna päivänä kuullutkaan. Mielenkiintoista on kyllä.

Kirja on mukaansa tempaava ja lukemista riittää, sivuja on vaikka huru mykke. Suomenkielisessä versiossa 1008 ja tässä minun kirjassani 1151. Kirjani on melko pientä pränttiä, ihmettelen, että siinä on sivuja enemmän kuin suomenkielisessä.
Kiinnostavaa on sitten joskus verrata näitä kahta käännöstä toisiinsa, aion nimittäin plarata sen suomenkielisen myös läpi, kunhan saan tämän luettua loppuun. Menossa on vasta sivu 429.

Olen jaksanut lukea huolella myös kirkonrakentamisen periaatteet, joidenkin mielestä ne kohdat ovat tosi tylsiä. Minun mielestäni eivät. Tykkään hirveästi tästä stoorista ja jo suren, että kirja päättyy, mitä sitten.......

********

Tuli luettua loppuun. Ihan tyhjä olo juuri nyt, on kai tämä paluu keskiajalta nykypäivään aika pitkä matka...... Uutta kirjaa en aivan heti voi aloittaa, täytyy sulatella tämä paksu oopus ensin. Oli kyllä hyvä kirja, olisin voinut lukea sitä lopun elämääni ja seurata niiden ihmisten eloa siellä Englannissa. Opin valtavasti uusia asioita ja uusia sanoja (olihan saksankieltä).

Ba Jin: Perhe



" Kiinan kirjallisuuden eläviin suurmestareihin kuuluvan Ba Jinin kuuluisin teos "Perhe" on vahvasti omaelämäkerrallinen. Ilmestyessään Kiinassa 1931 sen vaikutus oli musertava. Ensi kertaa oli paljastettu suuren feodaalisen perheyhteisön sisäinen maailma, sen hierarkia, orjuuttavat käytöstavat, ihmissuhteet. Ba Jinin kertomus, riipaisevan inhimillinen ja kaunis teos, täyttyy syvistä tunteista, rakkaudesta, vihasta ja tuhon kosketuksesta. Mutta se ilmentää myös uuden sukupolven toivoa ja kamppailua irti kaavoittuneen kulttuurin kahleista. Länsimaiselle lukijalle Ba Jin on avannut ikkunan suljettuun maahan ja sen ihmisen salattuun sisäiseen ajatusmaailmaan. "

Olen lukenut paljon kirjoja Kiinasta, lähinnä Maon ajoilta sekä uudempia Maon aikakauden jälkeisiä kertomuksia. Tämä oli ensimmäinen "vanhaan" aikaan perustuva kirja ja oli aika työlästä eläytyä siihen itselle täysin tuntemattomaan ja vaikeasti ymmärrettävään aikakauteen ja ympäristöön. Sitten kun se sivu sivulta onnistui paremmin, niin sen jälkeen tuntui kuin aina lukiessani aikakone olisi siirtänyt minut sinne kiinalaiselle 20-luvulle.

Suosittelen kirjaa ennenkaikkea kiinalaisuudesta kiinnostuneille lukijoille. Minulle se avasi aivan uuden näkökulman kiinalaisuuteen. On se vaan ollut merkillistä koko Kiinan menneisyys, varmaan myös nykyisyys, vaikeaa ymmärtää.....

Hayden,Torey: Häkkipoika



Olen lukenut jo monia saman kirjailijan teoksia ja olen pitänyt niistä kaikista. Eivät varmaan ole jokaisen makuun, ehkä täytyy olla tietty ammatillinen kiinnostus aiheisiin tai ainakin lapsiin ja heidän ongelmiinsa. Kirjat eivät ole mitään satuja ja siksi eivät myöskään pääty erityisen onnellisesti. Kertomusten jatko jää hämärän peittoon, kuten yleensäkin elämän varrella tapaamiemme ihmisten.

J.M. Coetzee: Michael K:n elämä



Löysin sattumalta tämän jo hiukan vanhan kirjan, joka on vuonna 1983 palkittu huomattavalla englantilaisella kirjallisuuspalkinnolla "The Booker Prize".
Kirja kertoo kapkaupunkilaisesta köyhästä, yksinkertaisesta mustasta miehestä keskellä levotonta ja sotaisaa Etelä-Afrikkaa.
Surullinen, erikoinen kirja, mielenkiintoni pysyi hereillä läpi koko kertomuksen. Useita kysymyksiä tulvi pinnalle, vastauksia ei.

Leila Lehtiranta: Matkalla kodista kotiin



Luin juuri kirjan "Matkalla kodista kotiin" Sotalapset muistelevat.
Kertoo pieninä pätkinä sota-aikana Ruotsiin ja Tanskaan lähetettyjen lasten kokemuksista. Hyvää iltalukemista, koska voi lukea pienissä erissä.
On herättänyt minussa suuren ihailun ja kunnioituksen ruotsalaisia ja tanskalaisia perheitä kohtaan, jotka silloin 1940-luvulla ovat avosylin vastaanottaneet suomalaislapsia ja kohdelleet heitä kuin omiaan. Muutama valitettava poikkeus tietenkin joukossa, kuinkas muuten!
Suosittelen! Kirjastoista löytyy.

Mende Nazer-Damien Lewis: Orja



Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen.
Siinä mielessä hätkähdyttävää luettavaa, että kertoo nykypäivästä eikä pelkästään yhden tytön elämästä, vaan kohtalotovereita valitettavasti riittää.

Michael Moore: Tyhmät valkoiset miehet



Pitäisi varmaan olla erityisen kiinnostunut politiikasta ja varsinkin USA:n olosuhteista, jotta tämä kirja jaksaisi kiinnostaa. Kun itsellä ei ole tietoa asioista, joita kirja käsittelee, niin on vaikea ymmärtää kaikkea kirjan sisältämää.
Siitä huolimatta kirja on antanut jotain ajattelemisen aihetta nyky-yhteiskunnan ja amerikkalaisuuden ongelmista, sieltä USA:sta Suomikin mallinsa ottaa.
Kirjoittajan huumori ei valkene minulle, olen epätietoinen, milloin on huumoria, milloin vakavaa

Petri ja Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters



Petri ja Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters - suomalaisen palkkasoturin muistelmat

Ronskia kieltä, huumorilla kirjoitettu, pidän kirjoitustyylistä. Tuntematon maailma, muukalaislegioona, mielenkiintoista!

jatkona edelliseen



Petri ja Kyösti Pietiläinen: 120 päivää legioonalaiseksi - miten Pietiläisestä tehtiin Peters

Mielenkiintoista, joskin jotain samaa kuin edellisessäkin kirjassa. Pidän Pietiläisen tavasta kertoa asioita, mutta en osaa kyllä itse asettua ammattisotilaan asemaan. Kuinka joku voi haluta palvella muukalaislegioonassa, minkälainen ihminen on ammattisotilas? Mitä Pietiläinen jättää kertomatta? Kuinka henkinen kantti kestää? Suuri mysteeri minulle kaikenkaikkiaan

Raisa Lardot: Russa, russa!


Kirja kertoo vepsäläisperheen ensi ajoista täällä vieraassa maassa. Se oli aikaa, jolloin ihmisiä vielä lähetettiin rangaistukseksi Siperiaan. Tapahtumat on kerrottu lapsen näkökulmasta.
Olisin lukenut vaikka paksummankin kirjan, kerronta oli sen verran mielenkiintoista ja antoi todentuntuisen kuvan niistä sodanjälkeisistä ajoista.

Raisa Lardot: Pikku äiti





Pieni kirja äidin ja tyttären vaikeasta suhteesta. Rohkea, rehellinen kuvaus. Koskettava kaikessa raastavuudessaan.
Suosittelen tyttärille.

Ewa Eerikäinen/Rucinska: Olen muukalainen



Kirja kertoo puolalaisen maahanmuuttajan omista kokemuksista täällä Suomen maassa avioiduttuaan suomalaisen miehen kanssa.
Mikään lukunautinto kirja ei ole, johtuen kirjoittajan kielellisestä taustasta. Lauseet ovat lyhyitä, niiden muoto hyvin yksinkertainen ja usein hieman outokin. Mutta hyvä, että kirjoittaja on itse kirjansa kirjoittanut eikä ole antanut sitä jonkun sujuvasanaisen syntyperäisen suomalaisen kirjoitettavaksi! Näin välittyy lukijalle ymmärrys siitä, kuinka valtavan vaikea meidän kielemme on ulkomaalaiselle. Puhekielen vaikka hallitseekin, niin kirjoitettu kieli on aivan eri asia osata kirjoittaa oikein ja sujuvasti.

Kirjasta välittyy se ikuinen, jokaisen maahanmuuttajan syvä kaipuu ja ikävä sinne omaan kotimaahan, vaikka kaikki asiat Suomessa olisikin hyvin. Kotimaa on aina kotimaa, vaikka sinne useinkaan ei voi palata.

Guido Knopp: Hitlerin lapset



Tässä kirjassa ei ole niitä kaikkein kamalimpia juttuja Hitlerin ajoilta. Sen sijaan ihmisen tarvetta kuulua johonkin itseään suurempaan, olla tarpeellinen ja arvostettu, olla osa laumasta. Aivopesua parhaimmillaan.
Jo heti 10-vuotiaasta ammentamaan tietynlaista propagandaa ja siinä sivussa mukavia nuotioiltoja ja musiikin tahdittamia elämyksiä.
Vaikea kuitenkin ymmärtää, mikä mies tämä Adolf Hitler olikaan! Nero? Mielipuoli? Paholainen? ehkä tuo viimeinen.....

Gordon, Noah: Der Medicus



suom. Lääkärin tie, engl. The Physician

Luin tämän kirjan saksankielisenä. Sain sen taas appivanhemmiltani lahjaksi, kuten aikaisemmin Ken Follett'in Taivaan pilarit.

Ei kyllä kiehdo samalla tavalla kuin tuo Follett'in kirja. Kieliasukin on tässä kirjassa mielestäni liian nykyaikainen kun taas Follett käytti sen aikaisia nimityksiä.
Luin sen kuitenkin loppuun asti, sen verran siitä löytyy hohtoa, mutta pettymys silti.

Se siinä on mielenkiintoista, että tulee perehdyttyä juutalaisiin tapoihin, ne ovat olleet aukko sivistyksessäni. Follett puolestaan perehdytti kirkon rakentamiseen. Oppia ikä kaikki.

Corinne Hoffmann: Valkoinen masai




"Sveitsiläinen Corinne Hofmann muistelee neljää vuotta, jotka hän vietti Keniassa masaisoturin kumppanina. Seuratessaan suurta rakkautta hän koki taivaan ja helvetin. Rehellinen, hauska, jännittävä ja tervettä itseluottamusta uhkuva tarina kaikkien aikojen eloonjäämisseikkailusta."









Tätä kirjaa lukiessani ensimmäinen ajatukseni oli, että "hullu nainen". Aina uudestaan pulpahtivat nuo kaksi sanaa mieleeni lukiessani eteenpäin. Varsinkin, kun Corinne rahoitti omilla varoillaan tätä hulluutta.

Sveitsiläinen nuori nainen saapuu sulhasensa kanssa Keniaan ja jo lentokentällä hänen katseensa kohtaa alkuasukasmiehen, masain. Se on "rakkautta" todellakin ensisilmäyksellä. Oikeammin hullaantumista. Sveitsiläinen sulhanen sai palata yksin takaisin Eurooppaan ja Corinne aloitti yhteiselämän masainsa kanssa Keniassa alkeellisessa savimajassa.

Kyllä naiset voivat olla "hulluja" enkä väitä, etteikö minullekin olisi voinut noin tapahtua. On varmaan ollut taivaallisen ihanaa voida elää tuo hullaantuminen kokonaisuudessaan myöhäisempään selväjärkiseen hetkeen asti, jolloin tarina jo loppuikin. Eihän tuollainen hullaantuminen voi kestää hamaan hautaan saakka, selvähän se.
Erittäin mukaansatempaava ja lukemisen arvoinen kirja! Suosittelen kirjaa, en elokuvaa.