Jeron North & Ingeborg Maiwald: Der 8. Februar

Kirjan nimi suomennettuna "Helmikuun kahdeksas päivä", kirja on ilmestynyt saksankielisen lisäksi ainakin englanninkielisenä "February 8th". Alaotsikkona "Wie wir unsere Heimat verloren" (Miten menetimme kotiseutumme).

Tämäpä oli mielenkiintoinen kirja, toiseen maailmansotaan liittyvä, mutta erilainen. Kirjan tapahtumissa ei ollut kysymys juutalaisuudesta, vaikkakin etnisestä halveksunnasta kylläkin. En ollut aikaisemmin lukenut mitään Sleesian saksalaisten kohtaloista, vaikka tiesin, että ovat joutuneet hekin monien muiden lailla pakenemaan kotiseudultaan. Osa on paennut pakon edessä, karkotettuna, osa omasta aloitteestaan, säilyäkseen hengissä.

Kirja on mielenkiintoinen muistakin syistä. Kertojana on varakkaan perheen tytär ja hänen kokemuksensa perustuvat oman ja monen muun sleesialaisen perheen vaiheisiin. Peräti 4,5 miljoonaa sleesiansaksalaista joutuivat kovan kohtalon eteen, joka jatkui aina 1950-luvulle asti.

Sleesia nykyisten valtionrajojen aikana

Suosittelen kirjaa, se herätti ainakin minussa innostuksen tutkia Sleesian historiaa. Opin yllättävän monta uutta asiaa. Kirjassa kerrottujen tapahtumien perusteella jouduin taas kerran kauhistelemaan joidenkin ihmisten pahuutta ja onneksi myös ihailemaan toisten hyvänsydämisyyttä.

Willy Lermer: Aufzeichnungen aus der Hölle

Kirjan nimi vapaasti suomennetuna "Muistikuvia helvetistä".

Willy Lermer on vuonna 1923 syntynyt puolalainen nuorukainen, joka päätyy jo pitkään jatkuneen juutalaisten vainoamisen jälkeen perheineen keskitysleirille, jossa hänen koko muu perheensä tuhotaan heti.
Valtava elämänhalu pitää nuorukaisen hengissä, monta onnellista sattumaa pelastaa hänen henkensä. Nälkä ja pelko, siinä ne kaksi jatkuvasti läsnä olevaa olotilaa, päivästä päivään, vuodesta toiseen.

Vuonna 1945, aivan viime hetkellä, amerikkalaiset vapauttivat hänet kohtalotovereineen Dachaun keskitysleiriltä. Willy Lermer oli terveydellisesti jo menehtymäisillään, joten pelastus tuli juuri oikeaan aikaan.
Vuonna 1950 Willy Lermer muutti Australiaan ja perusti myöhemmin sinne  Holocaust-museon. Vielä yli 90 vuoden ikäisenäkin hän on mukana toiminnassa.
Kirja on hyvin dramaattinen, kerronta mukaansatempaavaa. Suosittelen.

Willy Lermer - Holocaust Survivor Testimony

Sylvia Smuda: Im schwarzen Mantel

Kirjan nimi on suomennettuna "Mustassa takissa/manttelissa"

Tässä kirjassa kerrotaan natsi-Saksan aikaisesta ajasta eri näkökulmasta, kuin yleisesti muuten. Tässä on tekijän, osasyyllisen, ei varsinainen näkemys, vaan hänen tyttärensä kertomus. Isä oli korkeassa virassa SS-poliisin leivissä ja sodan päättyessä alkoi pakomatka, jotta ei joudu syytteeseen.

Kirjan kertoma alkaa sukupolvea varhemmin eli taustatietoa on runsaasti. Toisaalta mielenkiintoista lukea, mistä lähtökohdista alkaa tämäkin nuorukainen aikanaan haluta joksikin vaikutusvaltaiseksi henkilöksi. Onko syynä perheen köyhyys? Toisaalta tämä esitarina tuntuu hiukan turhalta, ainakin näin pitkälti käsiteltynä kuin tässä kirjassa.
Lisäksi on pari lievästi jos ei nyt ihan perverssiä, mutta epätavallista mainintaa aikaisemman polven ajoilta. En näe mitään, mihin nämä pari viittausta voisivat liittyä ja lisäksi ne ovat tapahtumina sen laatuisia, ettei niitä voi kukaan muu kuin asianomainen edes tietääkään. En tajua, miksi ne on lisätty tähän, täysin irtonaiset pikkutapahtumat. Ihan kuin ne olisivat eri kirjasta.

Loppujen lopuksi kirja oli ihan mukava luettava, varsinkin tapahtumien ollessa niin erilaisesta natsiajan kohtalosta kuin yleensä.

Eva Mozes Kori: Ich habe den Todesengel überlebt

Kirjan nimi vapaasti suomennettuna "Selvisin kuolemanenkelin käsistä", alaotsikko "Ein Mengele-Opfer erzählt" eli "Mengelen uhri kertoo.."

Kirjan kirjoittaja on Romanian juutalainen, joka kaksoissisarensa ja muun perheensä kanssa joutui v.1944 Auschwitzin keskitysleirille. Eva Mozes oli silloin 10 vuotias ja hänet kaksoissisarensa kanssa valikoitiin heti keskitysleirin lääkärin, tri Mengelen toimesta lääketieteellisiin kokeisiin, kuten kaikki kaksoset, jotka leirille tulivat. Muu perhe, vanhemmat ja kaksi vanhempaa sisarta joutuivat suorin tein kaasukammioon. 

Lapsia vapautumisen hetkellä vuonna 1945, oikealla Eva,
vieressä, vain puoliksi näkyvissä, sisarensa Miriam.
kuva Wikipedia

Eva oli voimakastahtoinen tyttö, toisin kuin kaksoissisarensa. Hän päätti säilyä hengissä, vaikka tapetuksi tulemisen uhka oli käsin kosketeltava ja jokapäiväinen  Kaikki kaksoislapset joutuivat tri Mengelen raakojen, elämää vähättelevien, sadististen kaksoistutkimusten uhriksi ja vain hyvällä onnella osa selviytyi hengissä, kun sota onneksi pian päättyi. 

Kirjassa Eva Mozes kertoo lapsuusmuistojensa nojalta mieleenjääneitä kokemuksiaan ja myöhemmin aikuistuttuaan ja muutettuaan monien mutkien kautta USA:han, alkoi hän pitämään esitelmiä kokemuksistaan ja perusti mm. CANDLES Holocaust Museum.

Suosittelen!

Iris Krumbiegel: Meine Mutter - Die Jüdin

Vapaasti suomennettuna kirjan nimi on "Juutalainen äitini", jatko-osa kirjaan Iris Krumbiegel: Die Jüdin. Myös tämä kirja on yhtä jännittävästi kirjoitettu, kuin edellinen osa. Pitkästyminen ei tule kysymykseenkään.
Juutalaisen äidin tytär Maria etsii tietoja vanhempiensa kohtaloista, äidin kohtalo on täysin tietämätön. Maria reagoi monessa tilanteessa kuten minä olisin tehnyt ja se antoi mielenkiintoisen kiinnekohdan romaanin päähenkilöön.
Kirjassa on yllättäviä käänteitä, odottamattomia tapahtumia, joita ei ennalta välttämättä osaa arvata. Tarina onneksi eri tavalla koskettava kuin edellinen osa, koska tapahtumia tutkaillaan eri näkökulmasta ja se helpottaa lukemisen sietämistä.
Erinomainen jatko-osa! Suosittelen!

Iris Krumbiegel: Die Jüdin

Kirja kertoo 1930-luvulla alkaneista tapahtumista Saksassa. Pienessä kaupungissa asuva Lina, kahden lapsen äiti, haluaa jättää väkivaltaisen aviomiehensä ja löytää uuden mahdollisuuden juutalaisen apteekkariperheen luota. He tarjoavat Linalle ja hänen lapsilleen kodin ja sulkevat Linan lapset sydämiinsä. Kaikki on hyvin.
Vuosia myöhemmin poliittinen tilanne alkaa kehittyä pelottavaan suuntaan. Juutalaisviha nostaa päätään. Tapahtumat etenevät yllättävällä vauhdilla. Ihmiset pelkäävät, niin juutalaiset kuin saksalaisetkin.

Tästä eteenpäin kirja oli minulle vaikeaa luettavaa. Myötäelin traagisia tapahtumia, välillä jätin lukemisen sikseen. Kuinka on mahdollista, että ihmiset saadaan villiintymään jollekin aatteelle, mistä löytyy kaikki tuo raakuus ennen ihan normaaleista, tavallisista ihmisistä?
Ensimmäinen kirja, jota lukiessani itkin.

Suosittelen. Kirja on alusta loppuun mielenkiintoisesti ja hyvin kirjoitettu. Oletan, että tätä kirjaa ei ole suomennettu.

Kaikki kirjan kertoma voi tapahtua koska vaan uudestaan. Surullista.
Kirjaan on olemassa jatko-osa, "Meine Mutter - Die Jüdin (Juutalainen äitini)"

Siba Shakib: Nach Afghanistan kommt Gott nur noch zum Weinen

Tämä koskettava kirja on julkaistu vuonna 2001, käännetty useille kielille, ainakin ruotsinkielisenä löytyy. Suomenkielelle ehkä ei. Luin tämän saksankielisenä.
Kirjan on kirjoittanut iranilais-saksalainen toimittaja, elokuvan tekijä ja kirjailija, Siba Shakib. Suomennettuna kirjan nimi on vapaasti käännettynä  "Jumala tulee Afganistaniin enää vain itkeäkseen"

Kirja kertoo afganistanilaisen naisen, nimeltään Shirin-Gol, elämäntarinan. Kertomus tempaa mukaansa niin, että tuskin malttaa kirjaa kädestään laskea. Kuinka vaikeaa on naisen osa Afganistanissa, jota miehittivät välillä venäläiset, sitten muutkin, milloin elämän määräsi islam, Taliban-liike, mujahideen-sissit.
Naisen, myös tyttöjen osa oli talibanien aikaan erityisen vaikea. Lisäksi nälkä, köyhyys, kodittomuus ja oikeudenmukaisuuden puuttuminen olivat jokapäiväistä.
Ihmiset joutuivat pakenemaan, etsimään paikkaa, jossa heillä olisi parempi olla, Pakistaniin, Iraniin ja olojen niissäkin maissa muututtua huonommiksi, taas palaamaan Afganistaniin. Perheiden hajoaminen tavalla, jota nykyihmisen täällä Euroopassa on vaikea osata edes kuvitella.

Kirja on surullinen, koskettava, riipaiseva. Kuinka suuri osa maailman ihmisistä elääkään samankaltaisissa olosuhteissa kuin Shirin-Gol! Kuinka suuri osa maailman ihmisistä onkaan pakosalla, kodittomina, nälkäisinä, vailla mitään omaa, vailla ihmisoikeuksia! Kuinka hyvin voivatkaan miljoonat ja miljoonat ihmiset tällä samalla maapallolla kuin nuo edellämainitut, kaikkea vailla olevat!

Kirja on kerrottu kielellisesti mukavalla tavalla, ainakin tämä saksankielinen käännös. Suosittelen kaikille, varsinkin omaan elämäänsä tyytymättömille ihmisille. Kirjan lukemisen jälkeen voi katsahtaa ympärilleen ja miettiä, kenellä onkaan asiat hyvin, kenellä huonosti.

Gaby Hauptmann: Suche impotenten Mann fürs Leben

Luin kirjan saksankielellä, suomeksi se on käännetty nimellä "Etsitään impotenttia miestä". Kirja on ilmestynyt vuonna 1995. En tiennyt yhtään, mitä tältä kirjalta odottaa, oli täydellinen yllätyskirja. Ja niinhän se olikin.

Se oli mielenkiintoisempi kuin arvata saatoinkaan, se ei ollut mitenkään erotiikka- tai seksipainotteinen, vaan nuo alueet soljuivat luontevasti alusta loppuun mukana. Kirja kertoi muutamien, toisensa kohdanneiden ihmisten elämästä. Joitakin jaksoja oli pitkäveteistä lukea, se oli varmaan sitä kuuluisaa "harmaata arkea", mutta urheasti luin joka sivun. Sitten kun siitä "arjesta" päästiin eteenpäin, oli lukeminen taas mielenkiintoista.

Loppua kohden jännitti se, miten kirja päättyy. Minulla oli oma aavistukseni asioiden suhteen, mutta olin väärässä. No, loppusuoralla kirja jotenkin repsahti juonenkulultaan, lopputulos oli mielestäni aivan liian naiivi, uskottavuus tapahtumien suhteen kärsi. Romaanihan tämä oli, mutta silti olisin toivonut jämäkämpää loppua.

Kirja oli kerrottu yhteen pötköön eli sitä ei ollut jaettu kappaleisiin. Koen raskaaksi lukea alusta loppuun ilman mitään jakoa, puolenvälin jälkeen en sitä enää noteerannutkaan eli totuin. Minusta on mukavaa lukea kappale tai kaksi kerrallaan, se on jotenkin niin selkeää.

Suosittelen tätä kirjaa kevyeksi lomalukemiseksi. Kieli on helppotajuista eli sopii hyvin myös vähemmän saksaa osaavalle. Oletan, että tämä kirja on ns. naisten kirja, tuskin miehiä jaksaa aihe kiinnostaa.
Tästä kirjasta saisi hauskan elokuvan tai teatteriesityksen aikaiseksi...

Erika Riemann: Die Schleife an Stalins Bart

Kirjan nimi on suomennettuna "Rusetti Stalinin viiksissä". Tietääkseni tätä kirjaa ei ole ainakaan vielä käännetty muille kielille, mikä on todellakin vahinko. Kirja on julkaistu vuonna 2006 ja sivuja on 254.

Kirja kertoo tapahtumista itäisessä Saksassa vuonna 1945, jolloin kirjailija itse, Erika, oli 14 vuotias tyttö. Hän oli muutamien ystäviensä kanssa tutustumassa juuri kunnostettuun kouluunsa ja kiinnitti huomiotaan seinällä roikkuvaan kuvaan, joka esitti Josef Stalinia samalla paikalla, jos vuotta aiemmin oli ollut kuva Hitleristä. Lapsellisuudessaan Erika otti taskustaan huulipunan ja piirsi sillä Stalinin viiksiin rusetin.

KZ Sachsenhausen Baracken

Seuraus tästä oli, että eräänä päivänä Erika pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi venäläiseen tukikohtaan. Hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Ja hän oli vielä lapsi!
Erika oli 1946-1954 eli kahdeksan vuotta venäläisten vankina "venäläisvihansa" takia, ja vain tämän lapsellisen maalauksen töhrimisen takia! Hän joutui eri vankiloihin, hänelle tehtiin väkivaltaa, nöyryytettiin, pidettiin nälässä ja kylmässä ja kaikkia kauheuksia, mitä muutkin vangit joutuivat sietämään. Häneltä varastettiin koko nuoruus. Vapautuessaan Erika oli 24 vuotias, hän muutti Hampuriin äitinsä luo ja yritti saada elämästä kiinni, mikä ei ollut ollenkaan helppo asia.

Bauzen

Kirja on dramaattinen omakohtainen kokemus ja suurta myötätuntoa herättävä. Erika Riemann on syntynyt vuonna 1930 ja vasta vanhoilla päivillään, vuosituhannen vaihteessa, hänen onnistui kertoa kokemansa ja siitä tehtiin kirja. Se on arvokas omakohtainen kertomus sota-aikojen kauheuksista. Ei ole enää monia ihmisiä kertomassa omistaan.
Erikan oli vaikea sopeutua normaaliin elämään, koko tavallinen nuoren ihmisen nuoruus jäi elämättä ja oli heti vapauduttuaan oltava aikuinen, pärjäävä nainen. Kenellekään ei voinut kokemastaan kertoa, kukaan ei sitä oikeasti halunnut kuulla eikä myöskään ymmärtää. Vangin leima teki Erikan myös epäilyttäväksi henkilöksi, rikolliseksi, vaikka ei ollut muuta syytä vankeuteen kuin tuo huulipunalla töhriminen, lapsellinen teko.

Hoheneck

Kirja on riipaiseva, Erikan elämänkokemukset vapaudessakin ovat koskettavia, puhumattakaan vankeuden aikana tapahtuneista. Ja tämä samankaltainen on tapahtunut miljoonille ihmisille sodan jaloissa, harvemmin tosin 14 vuotiaalle tyttöselle. Suosittelen luettavaksi, jos ihmiskohtalot kiinnostavat.

Kuvissa Erika Riemannin vankeusajan vankiloita.
http://www.erikariemann.de/

Eric-Emmanuel Schmitt: Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset

Tämän ihastuttavan kirjan luin saksankielisenä. Mietin, millainen se olisi ollut lukea suomenkielisenä? Käännös vaikuttaa niin suuresti lukukokemukseen, että parasta olisi voida lukea kaikki kirjat alkuperäiskielellä.
Tykkäsin tästä pikkukirjasta aivan valtavasti. Teksti oli kohtalaisen suurikokoista ja sivuja 100 kpl, kieli oli helppolukuista, huumori vaivihkaista, ohimennen ilmenevää, taitavaa.
Kuinka onkaan näin vähäiseen kirjaan saatu mahtumaan niin paljon suuria asioita? Nuoren pojan ja vanhemman miehen ystävyys, joka alkoi hiljakseen ja kasvoi elämääkin tärkeämmäksi, molemmat tarvitsivat toistaan. Pojasta kasvoi nuorukainen ja mies vanheni. Elämä toi eteen surullisia asioita ja toisaalta elämänviisauksia ja onnellisuutta, molemmille miehille, niin nuorelle kuin vanhemmallekin.
Muutamat toistuvat sanonnat saivat minut hymyilemään, kirjaa oli todella mukava lukea eikä loppukaan jäänyt mysteeriksi, vaan kirjalla oli selkeä alku ja loppu.
Zack: Lächeln! Mitenkähän tuo hauska sanonta on käännetty suomeksi?
Suosittelen kirjaa ihan kaikille, oivaa matkalukemista, kirjan tarina antaa paljon lukijalleen, ainakin minulle.

Jeffrey Eugenides: Kauniina kuolleet

Luin tämän kirjan siis saksankielisenä kirjana, nimeltään "Die Selbstmordschwestern". Oli aika haasteellinen kirja, kirjailijan kielenkäyttö oli sen verran taitavaa, että lauseissa piti oikein keskittyä, jotta ymmärsi sisällön. Ei siis ollut mitään leppoisaa lukemista. Mieleen muistuivat "Sieppari ruispellossa", jonka koin myös aika vaikeana kirjana sekä Patrick Süskindin Parfyymi, joka oli karmeudessaan kutkuttavan mielenkiintoinen.

Aihe tässä romaanissa oli erikoinen, jotenkin hieman ahdistava ja synkkä, mutta mielenkiintoinen. Kirjan kerronta oli nuorten ihmisten näkökulmasta koettua ja sitä kerrottiin vanhemman ihmisen me-muotoisena  muisteluna. Kirja kuvaa hyvin teini-ikäisten maailmaa, siihen oli itsekin helppo samaistua. Moni asia kirjan tarinassa jää naapuruston ja tapahtumien keskipisteessä olleiden nuorten arvailujen ja olettamusten varaan, ihan niin kuin oikeassakin elämässä silloin, jos ei ole faktatietoa käytettävissä kuten viranomaisilla.

Miettimisen aihetta aiheutti kirjan itsemurhaperheen sisäinen rakennelma, mikä oli perheen salaisuus, miksi viisi tytärtä tappoi itsensä juuri alkavan aikuisuuden kynnyksellä. Miksi peruskunnollinen perhe eristäytyi muista, ensin vain hiukan, lopulta täysin. Olisi mielenkiintoista ollut olla selvittämässä perheen sisäistä dynamiikkaa, kuinka vääristynyt perheen rakenne ja toimintatapa on ollut, kuinka erikoisia tyttäret lienevät olleet luonteiltaan. Oikein sormenpäitä kihellytti tämän perheen tapaus...

Kirjasta on tehty vuonna 1999 myös elokuva, jonka katsoisin mielelläni. Kohtaisivatko elokuva ja lukemani tarinan mielikuvat toisensa vai olenko kuvitellut tapahtumat aivan erilaisiksi?
"Francis Ford Coppolan tyttären Sofian tyylikäs esikoisohjaus sijoittuu 1970-luvun Michiganiin. Tarina kertoo Lisbonin perheen tytöistä, joita naapuruston pojat muistelevat haikeina vielä aikuisina. Eniten hormonitoimintaa kiihdyttää kaunis Lux, jonka illuusiot rakkaudesta karisevat yhdyntään futiskentällä. Myös tyttöjen tiukat vanhemmat edesauttavat tragediaa."

Angelika Kindt: Wenn Kinder den Kontakt abbrechen

Verlassen werden ohne Vorwarnung - ein tabuisiertes Thema
Angelika Kindt wurde von ihrer Tochter ohne Vorwarnung verlassen – warum, weiß sie bis heute nicht. Auf der Suche nach Antworten und Hilfe stellte sie fest, dass sie damit nicht allein ist. Das Phänomen ''Verlassene Eltern'' zieht sich durch alle sozialen Schichten, wird von der Gesellschaft jedoch tabuisiert. Neben der Bewältigung ihrer Schuldgefühle, Ratlosigkeit und Trauer sehen sich die Betroffenen auch noch mit der Ablehnung und Ächtung durch die Umgebung konfrontiert. Anhand ihrer eigenen Geschichte sowie der Erfahrung anderer Betroffener schildert die Autorin den Prozess des ''Verlassenwerdens'', die Warnhinweise und Abläufe. 
Südwest Verlag



- Hilfestellung und Strategien einer Verlassenen Mutter - erään hylätyn äidin selviytymiskeinoja

Pitkästä aikaa taas saksankielinen kirja. Aiheena "Kun lapset katkaisevat yhteyden" eli kun aikuiset lapset laittavat välit poikki vanhempiinsa. Aiheesta ei juuri löydy suomenkielistä kirjallisuutta, onhan aihe erittäin tabu, arka, hävettävä, kukapa siitä haluaisi ainakaan omakohtaisesti kirjoittaa? Tämä saksalaisnainen kuitenkin on ollut kyllin rohkea kertoakseen julkisesti, miltä tuntuu olla lapsensa hylkäämä äiti.
Tämän äidin aikuinen tytär katkaisi suhteet äitiinsä ilmoittaen siitä sähköpostitse. Mitään edeltävää riitaa ei ollut, joten tämä tieto tuli täysin odottamatta. Siitä on nyt kulunut 4 vuotta.
Angelika Kindt on haastatellut muita saman kohtalon kokeneita vanhempia ja siltä pohjin kirjoittanut tämän kirjan hyödyntäen kaikkien haastateltujen sekä omia kokemuksiaan. Näitä lapsensa hylkäämiä äitejä, ja myös isiä, oli yllättävän paljon. Perheet olivat keskivertoperheitä ja äidit ja isät ns. kunnollisia ihmisiä.

Kirjan sisältö on hyvin koskettavaa, surullista. Hylätyn vanhemman osa ei ole helppo. Siihen liittyy häpeä, huonommuudentunne, arvottomuus, avuttomuus, suru, yksinäisyys, itsesyytökset, masennus. Lapsensa hylkäämä kokee itseään loukatun syvästi. Hylätty vanhempi kyselee "mitä olen tehnyt väärin?" ja tuskin saa siihen vastausta. Kuten yleensä vanhemmat, niin myös nämä lastensa hylkäämät äidit ja isät ovat yrittäneet parhaansa. Tyypillistä on, että vanhemman mielessä pyöriviin lukuisiin kysymyksiin ei ole vastauksia, lapsi ei niihin vastaa. Vanhemman osana on odottaa. Toivoa, että syntymäpäivänä tai jouluna lapsi sittenkin muistaisi, ottaisi yhteyttä. Vanhemman osana on pettyä kerta toisensa jälkeen.
Monet vanhemmat ovat tämän pohjattoman surunsa kanssa aivan yksin, eivät rohkene kertoa asian todellista laitaa kenellekään, vaan turvautuvat hätävalheisiin, jos joku kyselee heidän lapsensa kuulumisia, "tyttäreni on ulkomailla"...
Kirja on hyvin monipuolisesti asiaa käsuttelevästi kirjoitettu. Kuitenkin siitä puuttuu mielestäni aivan olennaisia seikkoja. Olisin halunnut tietää lisää, kuten esim. miten myöhäisempi sovinto on mahdollinen, voiko suhde palautua ennalleen ehkä vuosien katkon jälkeen? Miltä tuntuu tavata tämä vanhempansa hylännyt lapsi uudestaan? Eikö siinä tilanteessa purkaudu valtava, ehkä jopa hallitsematon tunneryöppy? Ehkä näitä jälleentapaamisia ei haastateltujen kohdalla ollut tapahtunut, joten ei niistä ole voinut kirjoittaakaan.
Aiheen arkaluontoisuus ja tabu-teemaisuus näkyy jo siinä, että aihetta käsitteleviä foorumeita tai kirjoja on vain vähän saatavilla. Lähes mistä tahansa muusta aiheesta löytyy nettitietoutta pilvin pimein, vaan ei tästä. Siksi kirjan kirjoittaja on perustanut internettiin vertaistukiprojektin, johon voi ottaa yhteyttä. Saksankieliseltä alueelta löytyy toinenkin asiaa käsittelevä foorumi.

http://www.wenn-kinder-den-kontakt-abbrechen.de/
DIE Homepage für verlassene, verstossene Eltern

Tulipa mieleeni, että kuinka yleistä on tilanne toisin päin, että vanhempi katkaisee välit aikuiseen lapseensa?

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi,
he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat
sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. 
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
- Khalil Gibran

Ken Follett: Die Säulen der Erde

suom. Ken Follett: Taivaan pilarit

Sain tämän kirjan saksankielisenä appivanhemmiltani ja nyt kahlaan sitä urheasti läpi. Lukeminen on haasteellista, kieli osittain vanhanaikaista ja joitakin sanoja en ole kuuna päivänä kuullutkaan. Mielenkiintoista on kyllä.

Kirja on mukaansa tempaava ja lukemista riittää, sivuja on vaikka huru mykke. Suomenkielisessä versiossa 1008 ja tässä minun kirjassani 1151. Kirjani on melko pientä pränttiä, ihmettelen, että siinä on sivuja enemmän kuin suomenkielisessä.
Kiinnostavaa on sitten joskus verrata näitä kahta käännöstä toisiinsa, aion nimittäin plarata sen suomenkielisen myös läpi, kunhan saan tämän luettua loppuun. Menossa on vasta sivu 429.

Olen jaksanut lukea huolella myös kirkonrakentamisen periaatteet, joidenkin mielestä ne kohdat ovat tosi tylsiä. Minun mielestäni eivät. Tykkään hirveästi tästä stoorista ja jo suren, että kirja päättyy, mitä sitten.......

********

Tuli luettua loppuun. Ihan tyhjä olo juuri nyt, on kai tämä paluu keskiajalta nykypäivään aika pitkä matka...... Uutta kirjaa en aivan heti voi aloittaa, täytyy sulatella tämä paksu oopus ensin. Oli kyllä hyvä kirja, olisin voinut lukea sitä lopun elämääni ja seurata niiden ihmisten eloa siellä Englannissa. Opin valtavasti uusia asioita ja uusia sanoja (olihan saksankieltä).