Jeron North & Ingeborg Maiwald: Der 8. Februar

Kirjan nimi suomennettuna "Helmikuun kahdeksas päivä", kirja on ilmestynyt saksankielisen lisäksi ainakin englanninkielisenä "February 8th". Alaotsikkona "Wie wir unsere Heimat verloren" (Miten menetimme kotiseutumme).

Tämäpä oli mielenkiintoinen kirja, toiseen maailmansotaan liittyvä, mutta erilainen. Kirjan tapahtumissa ei ollut kysymys juutalaisuudesta, vaikkakin etnisestä halveksunnasta kylläkin. En ollut aikaisemmin lukenut mitään Sleesian saksalaisten kohtaloista, vaikka tiesin, että ovat joutuneet hekin monien muiden lailla pakenemaan kotiseudultaan. Osa on paennut pakon edessä, karkotettuna, osa omasta aloitteestaan, säilyäkseen hengissä.

Kirja on mielenkiintoinen muistakin syistä. Kertojana on varakkaan perheen tytär ja hänen kokemuksensa perustuvat oman ja monen muun sleesialaisen perheen vaiheisiin. Peräti 4,5 miljoonaa sleesiansaksalaista joutuivat kovan kohtalon eteen, joka jatkui aina 1950-luvulle asti.

Sleesia nykyisten valtionrajojen aikana

Suosittelen kirjaa, se herätti ainakin minussa innostuksen tutkia Sleesian historiaa. Opin yllättävän monta uutta asiaa. Kirjassa kerrottujen tapahtumien perusteella jouduin taas kerran kauhistelemaan joidenkin ihmisten pahuutta ja onneksi myös ihailemaan toisten hyvänsydämisyyttä.

Sylvia Smuda: Im schwarzen Mantel

Kirjan nimi on suomennettuna "Mustassa takissa/manttelissa"

Tässä kirjassa kerrotaan natsi-Saksan aikaisesta ajasta eri näkökulmasta, kuin yleisesti muuten. Tässä on tekijän, osasyyllisen, ei varsinainen näkemys, vaan hänen tyttärensä kertomus. Isä oli korkeassa virassa SS-poliisin leivissä ja sodan päättyessä alkoi pakomatka, jotta ei joudu syytteeseen.

Kirjan kertoma alkaa sukupolvea varhemmin eli taustatietoa on runsaasti. Toisaalta mielenkiintoista lukea, mistä lähtökohdista alkaa tämäkin nuorukainen aikanaan haluta joksikin vaikutusvaltaiseksi henkilöksi. Onko syynä perheen köyhyys? Toisaalta tämä esitarina tuntuu hiukan turhalta, ainakin näin pitkälti käsiteltynä kuin tässä kirjassa.
Lisäksi on pari lievästi jos ei nyt ihan perverssiä, mutta epätavallista mainintaa aikaisemman polven ajoilta. En näe mitään, mihin nämä pari viittausta voisivat liittyä ja lisäksi ne ovat tapahtumina sen laatuisia, ettei niitä voi kukaan muu kuin asianomainen edes tietääkään. En tajua, miksi ne on lisätty tähän, täysin irtonaiset pikkutapahtumat. Ihan kuin ne olisivat eri kirjasta.

Loppujen lopuksi kirja oli ihan mukava luettava, varsinkin tapahtumien ollessa niin erilaisesta natsiajan kohtalosta kuin yleensä.

Eva Mozes Kori: Ich habe den Todesengel überlebt

Kirjan nimi vapaasti suomennettuna "Selvisin kuolemanenkelin käsistä", alaotsikko "Ein Mengele-Opfer erzählt" eli "Mengelen uhri kertoo.."

Kirjan kirjoittaja on Romanian juutalainen, joka kaksoissisarensa ja muun perheensä kanssa joutui v.1944 Auschwitzin keskitysleirille. Eva Mozes oli silloin 10 vuotias ja hänet kaksoissisarensa kanssa valikoitiin heti keskitysleirin lääkärin, tri Mengelen toimesta lääketieteellisiin kokeisiin, kuten kaikki kaksoset, jotka leirille tulivat. Muu perhe, vanhemmat ja kaksi vanhempaa sisarta joutuivat suorin tein kaasukammioon. 

Lapsia vapautumisen hetkellä vuonna 1945, oikealla Eva,
vieressä, vain puoliksi näkyvissä, sisarensa Miriam.
kuva Wikipedia

Eva oli voimakastahtoinen tyttö, toisin kuin kaksoissisarensa. Hän päätti säilyä hengissä, vaikka tapetuksi tulemisen uhka oli käsin kosketeltava ja jokapäiväinen  Kaikki kaksoislapset joutuivat tri Mengelen raakojen, elämää vähättelevien, sadististen kaksoistutkimusten uhriksi ja vain hyvällä onnella osa selviytyi hengissä, kun sota onneksi pian päättyi. 

Kirjassa Eva Mozes kertoo lapsuusmuistojensa nojalta mieleenjääneitä kokemuksiaan ja myöhemmin aikuistuttuaan ja muutettuaan monien mutkien kautta USA:han, alkoi hän pitämään esitelmiä kokemuksistaan ja perusti mm. CANDLES Holocaust Museum.

Suosittelen!

Iris Krumbiegel: Meine Mutter - Die Jüdin

Vapaasti suomennettuna kirjan nimi on "Juutalainen äitini", jatko-osa kirjaan Iris Krumbiegel: Die Jüdin. Myös tämä kirja on yhtä jännittävästi kirjoitettu, kuin edellinen osa. Pitkästyminen ei tule kysymykseenkään.
Juutalaisen äidin tytär Maria etsii tietoja vanhempiensa kohtaloista, äidin kohtalo on täysin tietämätön. Maria reagoi monessa tilanteessa kuten minä olisin tehnyt ja se antoi mielenkiintoisen kiinnekohdan romaanin päähenkilöön.
Kirjassa on yllättäviä käänteitä, odottamattomia tapahtumia, joita ei ennalta välttämättä osaa arvata. Tarina onneksi eri tavalla koskettava kuin edellinen osa, koska tapahtumia tutkaillaan eri näkökulmasta ja se helpottaa lukemisen sietämistä.
Erinomainen jatko-osa! Suosittelen!

Iris Krumbiegel: Die Jüdin

Kirja kertoo 1930-luvulla alkaneista tapahtumista Saksassa. Pienessä kaupungissa asuva Lina, kahden lapsen äiti, haluaa jättää väkivaltaisen aviomiehensä ja löytää uuden mahdollisuuden juutalaisen apteekkariperheen luota. He tarjoavat Linalle ja hänen lapsilleen kodin ja sulkevat Linan lapset sydämiinsä. Kaikki on hyvin.
Vuosia myöhemmin poliittinen tilanne alkaa kehittyä pelottavaan suuntaan. Juutalaisviha nostaa päätään. Tapahtumat etenevät yllättävällä vauhdilla. Ihmiset pelkäävät, niin juutalaiset kuin saksalaisetkin.

Tästä eteenpäin kirja oli minulle vaikeaa luettavaa. Myötäelin traagisia tapahtumia, välillä jätin lukemisen sikseen. Kuinka on mahdollista, että ihmiset saadaan villiintymään jollekin aatteelle, mistä löytyy kaikki tuo raakuus ennen ihan normaaleista, tavallisista ihmisistä?
Ensimmäinen kirja, jota lukiessani itkin.

Suosittelen. Kirja on alusta loppuun mielenkiintoisesti ja hyvin kirjoitettu. Oletan, että tätä kirjaa ei ole suomennettu.

Kaikki kirjan kertoma voi tapahtua koska vaan uudestaan. Surullista.
Kirjaan on olemassa jatko-osa, "Meine Mutter - Die Jüdin (Juutalainen äitini)"

Erika Riemann: Die Schleife an Stalins Bart

Kirjan nimi on suomennettuna "Rusetti Stalinin viiksissä". Tietääkseni tätä kirjaa ei ole ainakaan vielä käännetty muille kielille, mikä on todellakin vahinko. Kirja on julkaistu vuonna 2006 ja sivuja on 254.

Kirja kertoo tapahtumista itäisessä Saksassa vuonna 1945, jolloin kirjailija itse, Erika, oli 14 vuotias tyttö. Hän oli muutamien ystäviensä kanssa tutustumassa juuri kunnostettuun kouluunsa ja kiinnitti huomiotaan seinällä roikkuvaan kuvaan, joka esitti Josef Stalinia samalla paikalla, jos vuotta aiemmin oli ollut kuva Hitleristä. Lapsellisuudessaan Erika otti taskustaan huulipunan ja piirsi sillä Stalinin viiksiin rusetin.

KZ Sachsenhausen Baracken

Seuraus tästä oli, että eräänä päivänä Erika pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi venäläiseen tukikohtaan. Hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Ja hän oli vielä lapsi!
Erika oli 1946-1954 eli kahdeksan vuotta venäläisten vankina "venäläisvihansa" takia, ja vain tämän lapsellisen maalauksen töhrimisen takia! Hän joutui eri vankiloihin, hänelle tehtiin väkivaltaa, nöyryytettiin, pidettiin nälässä ja kylmässä ja kaikkia kauheuksia, mitä muutkin vangit joutuivat sietämään. Häneltä varastettiin koko nuoruus. Vapautuessaan Erika oli 24 vuotias, hän muutti Hampuriin äitinsä luo ja yritti saada elämästä kiinni, mikä ei ollut ollenkaan helppo asia.

Bauzen

Kirja on dramaattinen omakohtainen kokemus ja suurta myötätuntoa herättävä. Erika Riemann on syntynyt vuonna 1930 ja vasta vanhoilla päivillään, vuosituhannen vaihteessa, hänen onnistui kertoa kokemansa ja siitä tehtiin kirja. Se on arvokas omakohtainen kertomus sota-aikojen kauheuksista. Ei ole enää monia ihmisiä kertomassa omistaan.
Erikan oli vaikea sopeutua normaaliin elämään, koko tavallinen nuoren ihmisen nuoruus jäi elämättä ja oli heti vapauduttuaan oltava aikuinen, pärjäävä nainen. Kenellekään ei voinut kokemastaan kertoa, kukaan ei sitä oikeasti halunnut kuulla eikä myöskään ymmärtää. Vangin leima teki Erikan myös epäilyttäväksi henkilöksi, rikolliseksi, vaikka ei ollut muuta syytä vankeuteen kuin tuo huulipunalla töhriminen, lapsellinen teko.

Hoheneck

Kirja on riipaiseva, Erikan elämänkokemukset vapaudessakin ovat koskettavia, puhumattakaan vankeuden aikana tapahtuneista. Ja tämä samankaltainen on tapahtunut miljoonille ihmisille sodan jaloissa, harvemmin tosin 14 vuotiaalle tyttöselle. Suosittelen luettavaksi, jos ihmiskohtalot kiinnostavat.

Kuvissa Erika Riemannin vankeusajan vankiloita.
http://www.erikariemann.de/

Wibke Bruhns: Isäni maa

Kirja on ilmestynyt Saksassa vuonna 2004 ja suomennettuna vuonna 2010. Kirjailija kertoo perheensä historiasta, isänsä elämästä ja kuolemasta Hitlerin ajan Saksassa. Alkuun käydään läpi taustatietoja sekä sukuhistoriaa ja se osoittautuu välttämättömäksi, jotta pysyy myöhemmin kärryillä, kuka kukin on. Myös suvun lähtökohdat, varakkuus ja hyvinvointi ovat mielestäni olennaisia asioita koko kirjan sisällölle.

Kirjailija on kyseisen isän nuorin tytär, jolle ei ole jäänyt ainuttakaan oikeaa muistoa isästään. Hän tutkii ja tutustuu isäänsä lukuisien kirjeitten välityksellä sekä vanhempien sisartensa, sukulaistensa sekä muiden aikalaisten kertomuksien avulla. Myös Saksan historialla on kerrottavanaan karua tekstiä.
Isä Heinz Georg Klamroth osallistuu jo nuorena, heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen 1. maailmansotaan, johtaa joukkoja jo 20 vuotiaana. Tyydyttää omin sanoin ilmaisemaansa "verenhimoa" tappamalla venäläisen sotilaan, joka ei aiheuta hänelle tunnontuskia, kysehän oli vihollisesta. Joutuu kuitenkin myöhemmin pakkotilanteeseen, jossa itsepuolustuksekseen päätyy ampumaan maanmiehensä ja siitä hän kokee voimakasta ahdistusta läpi elämänsä, olihan tämä saksalainen sotilas ensimmäinen "ihminen", jonka tappoi.

Toisen maailmansodan puhjetessa HG Klamroth lähetetään taas sotaan, nyt jo kypsempänä, perheellisenä miehenä. Alkuun ihannoiden arjalaisuutta, Hitleriä ja edeten komeasti sotilasurallaan. Liian myöhään hän huomaa, että Hitlerin pauloista ei voi perääntyä muulla tavalla kuin luopumalla hengestään, toisin sanoen joutumalla tapetuksi. Paluuta ei ole.

Uskon näin käyneen monille, varsinkin ylempiarvoisille, johtotehtävissä olleille saksalaissotilaille. Sodan edetessä heille paljastuu sodan todellinen tarkoitus ja kauheus, Hitlerin hirvittävä suunnitelma maailman herruudesta sekä kansanjalostuksen toteuttaminen raaimmalla mahdollisella tavalla. Se on kuin tahmeaan hämähäkin verkkoon juuttuneen tai kuin kalaverkkoon sotkeutuneen epätoivoinen taistelu, pois ei enää pääse, pyristely on turhaa. Liian myöhään huomaa olevansa ansassa.

Mietin, miltä on kirjoittajasta, Klamrothin tyttärestä tuntunut tutustua omaan isäänsä tapahtumien kautta? Kuinka ristiriitaiset tunteet ovatkaan vallanneet tyttären!
Kirja on karmaisevan koskettava ajankuva Saksan sodista ja niiden mielipuolisista ihmisistä. Ihmisen loputtomasta pahuudesta toista ihmistä kohtaan.
Omana kouluaikanani Saksa sivuutettiin historian tunneilla parilla rivillä, tapahtumat olivat liian tuoreita käsiteltäviksi eikä tietoakaan ollut vielä tarjolla opetettavaksi. Nyt aika on otollinen, sopivan pitkä etäisyys tapahtuneeseen antaa mahdollisuuden eläytyä sodan runtelemaan aikaan, sen ihmiskohtaloihin, sodan raakuuteen.

Valitettavasti samaa tapahtuu jossain päin maailmaa nyt ja tulevaisuudessa, ihmisen pahuus ei maailmasta minnekään häviä, se vain etsii kanavia purkautuakseen tavalla tai toisella ja mikä onkaan parempi alibi kauheuksille kuin sota tai ylhäältä käsin tuleva käsky.

Sodan jälkeen polvenkorkuisena pikkutyttönä kyselee Wibke viattomasti kotonaan "eikö kukaan rakastakaan enää Führeriä? miksei kukaan enää sano Heil Hitler?
Aikuinen Wibke huomauttaa, että pitäisi kysyä "miksi kukaan on koskaan niin sanonut?"

Suosittelen luettavaksi.

Angelika Kindt: Wenn Kinder den Kontakt abbrechen

Verlassen werden ohne Vorwarnung - ein tabuisiertes Thema
Angelika Kindt wurde von ihrer Tochter ohne Vorwarnung verlassen – warum, weiß sie bis heute nicht. Auf der Suche nach Antworten und Hilfe stellte sie fest, dass sie damit nicht allein ist. Das Phänomen ''Verlassene Eltern'' zieht sich durch alle sozialen Schichten, wird von der Gesellschaft jedoch tabuisiert. Neben der Bewältigung ihrer Schuldgefühle, Ratlosigkeit und Trauer sehen sich die Betroffenen auch noch mit der Ablehnung und Ächtung durch die Umgebung konfrontiert. Anhand ihrer eigenen Geschichte sowie der Erfahrung anderer Betroffener schildert die Autorin den Prozess des ''Verlassenwerdens'', die Warnhinweise und Abläufe. 
Südwest Verlag



- Hilfestellung und Strategien einer Verlassenen Mutter - erään hylätyn äidin selviytymiskeinoja

Pitkästä aikaa taas saksankielinen kirja. Aiheena "Kun lapset katkaisevat yhteyden" eli kun aikuiset lapset laittavat välit poikki vanhempiinsa. Aiheesta ei juuri löydy suomenkielistä kirjallisuutta, onhan aihe erittäin tabu, arka, hävettävä, kukapa siitä haluaisi ainakaan omakohtaisesti kirjoittaa? Tämä saksalaisnainen kuitenkin on ollut kyllin rohkea kertoakseen julkisesti, miltä tuntuu olla lapsensa hylkäämä äiti.
Tämän äidin aikuinen tytär katkaisi suhteet äitiinsä ilmoittaen siitä sähköpostitse. Mitään edeltävää riitaa ei ollut, joten tämä tieto tuli täysin odottamatta. Siitä on nyt kulunut 4 vuotta.
Angelika Kindt on haastatellut muita saman kohtalon kokeneita vanhempia ja siltä pohjin kirjoittanut tämän kirjan hyödyntäen kaikkien haastateltujen sekä omia kokemuksiaan. Näitä lapsensa hylkäämiä äitejä, ja myös isiä, oli yllättävän paljon. Perheet olivat keskivertoperheitä ja äidit ja isät ns. kunnollisia ihmisiä.

Kirjan sisältö on hyvin koskettavaa, surullista. Hylätyn vanhemman osa ei ole helppo. Siihen liittyy häpeä, huonommuudentunne, arvottomuus, avuttomuus, suru, yksinäisyys, itsesyytökset, masennus. Lapsensa hylkäämä kokee itseään loukatun syvästi. Hylätty vanhempi kyselee "mitä olen tehnyt väärin?" ja tuskin saa siihen vastausta. Kuten yleensä vanhemmat, niin myös nämä lastensa hylkäämät äidit ja isät ovat yrittäneet parhaansa. Tyypillistä on, että vanhemman mielessä pyöriviin lukuisiin kysymyksiin ei ole vastauksia, lapsi ei niihin vastaa. Vanhemman osana on odottaa. Toivoa, että syntymäpäivänä tai jouluna lapsi sittenkin muistaisi, ottaisi yhteyttä. Vanhemman osana on pettyä kerta toisensa jälkeen.
Monet vanhemmat ovat tämän pohjattoman surunsa kanssa aivan yksin, eivät rohkene kertoa asian todellista laitaa kenellekään, vaan turvautuvat hätävalheisiin, jos joku kyselee heidän lapsensa kuulumisia, "tyttäreni on ulkomailla"...
Kirja on hyvin monipuolisesti asiaa käsuttelevästi kirjoitettu. Kuitenkin siitä puuttuu mielestäni aivan olennaisia seikkoja. Olisin halunnut tietää lisää, kuten esim. miten myöhäisempi sovinto on mahdollinen, voiko suhde palautua ennalleen ehkä vuosien katkon jälkeen? Miltä tuntuu tavata tämä vanhempansa hylännyt lapsi uudestaan? Eikö siinä tilanteessa purkaudu valtava, ehkä jopa hallitsematon tunneryöppy? Ehkä näitä jälleentapaamisia ei haastateltujen kohdalla ollut tapahtunut, joten ei niistä ole voinut kirjoittaakaan.
Aiheen arkaluontoisuus ja tabu-teemaisuus näkyy jo siinä, että aihetta käsitteleviä foorumeita tai kirjoja on vain vähän saatavilla. Lähes mistä tahansa muusta aiheesta löytyy nettitietoutta pilvin pimein, vaan ei tästä. Siksi kirjan kirjoittaja on perustanut internettiin vertaistukiprojektin, johon voi ottaa yhteyttä. Saksankieliseltä alueelta löytyy toinenkin asiaa käsittelevä foorumi.

http://www.wenn-kinder-den-kontakt-abbrechen.de/
DIE Homepage für verlassene, verstossene Eltern

Tulipa mieleeni, että kuinka yleistä on tilanne toisin päin, että vanhempi katkaisee välit aikuiseen lapseensa?

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi,
he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat
sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. 
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.
- Khalil Gibran

Ben MacIntyre: Herrakansa viidakossa

"Elizabeth Nietzsche purjehti vuonna 1886 Saksasta Paraguayhin mukanaan joukko sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia keskieurooppalaisia. Hän perusti viidakkoon miehensä kanssa arjalaisen siirtokunnan, Nueva Germanian.
Sata vuotta myöhemmin englantilainen toimittaja matkusti Paraguayhin ja löysi ensimmäisten siirtolaisten jälkeläiset, jotka yhä elävät kartoittamattomasa viidakossa uskollisina perustajiensa aatteille."


Tässäpä kirja, joka ei alkuunkaan vastannut minun odotuksiani! Olin jo ihan nääntyä sen lukemiseen!

Kirjassa on sivuja 337, tekstin koossa on pihtailtu eli oli pientä tekstiä ja sivulta 291 alkaa se, mitä odotin ja päättyy sivulla 312. En silti tiedä, mitä niille jälkeläisille oikeastaan kuului. Mikä pettymys ja ajan tuhlaus!

Kirja kertoo Wagnerista, Nietzschestä ja muista aikalaisista, minua he valitettavasti eivät kiinnostaneet erityisemmin. Itseäni fiksummat lukijat todennäköisesti tykkäävät tästä kirjasta. Olihan se hyvin kirjoitettu ja historialliset kuvaukset vaikuttivat mielenkiintoisilta, jos olisin ollut niistä kiinnostunut.

Odotukseni olivat ilmeisen väärät ja mielestäni kirjaa myös mainostettiin väärin. Minua olisi kiinnostanut ne arjalaisten jälkeläiset ja heidän elämänkohtalonsa. Kuvatkin olisivat saaneet olla isompia ja värikkäitä.

Apitz, Bruno : Alastomana susien parissa

Luin tämän kirjan jo 1960-luvulla, koululaisena. Se oli ensimmäinen lukemani kirja, joka kertoi natsien kauhutöistä.
Kirjan kertomuksessa pieni lapsi onnistutaan salakuljettamaan keskitysleirillä turvaan, muussa tapauksessa lapsi olisi päätynyt kaasutettavaksi ja polttouuniin. Kertomus on tietenkin liikuttava ja kauhistuttava. Kirjailija itse oli ollut keskitysleirillä vankina, joten osasi kirjoittaa omasta kokemuksestaan.
Kirjasta on myös tehty elokuva vuonna 1963, Pääosassa mm. Armin-Mueller Stahl.

Yllätyksekseni sain selville, että kirja on edelleenkin tilattavissa kirjaston varastosta. Taidanpa tilata ja lukea uudestaan!

Primo Levi: Tällainenko on ihminen

Kirja on kirjoitettu vuonna 1947 ja uusintapainos on vuodelta 2005. Kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan keskitysleirillä, josta onnekseen selviytyi hengissä. Karua, eleetöntä kerrontaa. Surullista.

Mitä ovatkaan ne miljoonat ihmiset keskitysleireissä joutuneet kokemaan! Vain ani harva on niistä kertonut ja niin monta hiljaista, ikuisesti vaiettua ihmiskohtaloa.
Mitä on tuntenut ihminen, joka joutuu eroon omaisistaan, ihmisyydestään ja suoraan tai kärsimysten kautta tuhottavaksi? Mitä on tuntenut ihminen, joka on joutunut seuraamaan myös muiden kärsimyksiä omiensa lisäksi?
Mitä on tuntenut ihminen, joka on ollut pakotettu osallistumaan keskitysleirien kauheuksiin?
Mitä on tuntenut ihminen, joka aktiivisesti ja omasta halustaan on osallistunut keskitysleirien toimintaan, tavalla tai toisella?