Simo Korhonen: Mihin päänsä kallistaisi

Jatko-osa edelliseen kirjaan

"Simo Korhosen kymmenvuotinen karkotus Siperiaan oli nyt takanapäin. Huojentunein mielin hän palasi 1952 rakkaitten muistojen ja monien unelmiensa kotimaahan, mutta ei saanutkaan heti lupaa muuttaa asumaan lapsuutensa maisemiin. Kaukolan pojan uusi elämänvaihe alkoi Matveeva selgassa ja Karjalan Kontupohjassa. 

Mutta miten kävi unelmien? (2003)."  Suurikuu.fi

Kirjan nimi herätti aluksi ihmetystä, minusta se oli outo nimi tälle Korhosen toiselle kirjalle. Lukemisen myötä selvisi se, että ei tälle kirjalle olisi voinut muuta nimeä antaakaan, niin vastasivat nimi ja sisältö toisiaan.

Simo Korhosen kotiseuturakkaus toi hänet takaisin synnyinseuduilleen, vaikka perheen muut jäsenet halusivat jäädä Siperiaan jatkamaan elämäänsä. Eipä kotiseutu ottanut poikaansa avosylin vastaan, vaan asettuminen ja päänalusen löytäminen oli kiven alla. Monta kertaa. Uskomattoman rankkaa elämää joutui Korhonen vapautumisensa ja sodan päättymisen jälkeenkin vielä elämään, ihan eläkeikään asti.

Sitten Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja rajat aukenivat, kirkot saivat taas avata ovensa. Korhonen kertoo, kuinka moni sellainen nuori, joka aikanaan huusi hurraata, kun kirkkojen toiminta Stalinin aikakaudella lakkautettiin, mutta jotka nyt vanhempina, Siperian kauhut kokeneina, nöyrästi myönsivät kirkon ja uskon olevan heillekin tarpeellista. Niin se ihmisen mieli muuttuu elämän varrella.

Vasta vanhana miehenä, vuonna 1992 Simo Korhonen muutti inkerinsuomalaisena paluumuuttajana Suomeen, Joensuuhun ja eläkepäivinään alkoi kirjoittamaan muistiin elämänsä eri vaiheita. Olisin toivonut hänelle paljon varhaisempaa muuttoa ja mielihyvin vastaanotan jokaisen Korhosen kaltaisen, kovia kokeneen ihmisen tänne heimokansan pariin, turvattua vanhuutta viettämään.

Tämä on niitä kirjoja, joiden tapahtumia mietin vielä monta kertaa lukemisen jälkeenkin.  Mietin, miten sodan aika, kodista pakkosiirtona härkävaunuissa Siperiaan, vankeusvuodet, ikuinen pelko nälkäkuolemasta tai pakkaseen paleltumisesta ja lisäksi vielä tyly vastaanotto vihdoin vuonna 1952 kotiseudulleen palattaessa, vaikuttaa ihmisen mieleen ja sieluun. Vaikea elämä ei suo tilaisuutta kaiken koetun läpikäymiseen, koska elämä jatkuu edelleenkin puutteessa ja jo arjesta selviytyminen on hankalaa. Liekö se hyvä vai paha, että elämä ei useinkaan anna tilaisuutta miettiä menneitä perinpohjin? Ehkä hyvä.

Simo Korhonen sai näiden kirjojensa myötä mahdollisuuden puida omaa elämäänsä lapsuudesta alkaen. Uskon, että se on ollut hänelle hyväksi. Jäin kirjassa kaipaamaan jatkoa, se nimittäin päättyy siihen, kun Simo saapuu Joensuuhun. Haluaisn tietää, miten hänen elämänsä asettui uomiinsa ja mikä oli hänen poikiensa kohtalo.  Korhosella oli tarkoitus kirjoittaa vielä kolmas kirja, "jos elonpäiviä riittää". Toivottavasti niitä on riittänyt.

"Kova rypistys tämä elämä onkin, 
enpä olisi uskonut, 
kun lapsena katselin aikuisia." 

Tauno Virta TS

Simo Korhonen: Simon Siperian vuodet

    " Inkerin Kaukolassa 1924 syntynyt Simo Korhonen oli sodan syttyessä 1941 liian nuori Venäjän armeijaan. Väestönsiirtojen aikaan perhe siirrettiin härkävaunussa Jenisein yläjuoksulle. Kivisellä Tunguskalla Simo tapasi eri kansallisuuksia olevia kohtalotovereita, vankeja ja virkailijoita, miehiä ja naisia. Sosiaalisena nuorukaisena hän solmi helposti kontakteja ja painoi mieleensä satoja nimiä. Hänet vangittiin syyttömästi ja kuljetettiin Jäämeren tuntumaan Norilskin malminlouhinta-alueelle. Vaikka "finnit oli tuotu Siperiaan ikuisiksi ajoiksi", se Simon kohdalla merkitsi kymmenen vuotta "Siperiaa". Siitä ja kotiseudun muistoista syntyi taidokas punos hänen parhaista vuosistaan."   www.suurikuu.fi

Tämän kirjan sivut olivat kooltaan tavallista suurempia ja lähes 400 sivua täyttä tekstiä, ymmärrettävistä syistä ilman valokuvia (lukuunottamatta yhtä perhekuvaa). Kirja tarjosi siis runsaasti luettavaa. Alku oli hankalan oloista, paljon nimiä ja henkilöitä, mutta sitten pääsin kärryille, miten kirjan tarina etenee.

Kirja kertoo inkerinsuomalaisesta perheestä, joka monen muun tavoin karkoitettiin kauas pois kotiseudultaan Siperian perukoille ja sielläkin vielä perheenjäsenet erotettiin toisistaan. Matka härkävaunuissa, pakkasen ja nälän kourissa oli jo heti hyvin riipaisevaa luettavaa. Se oli kuitenkin vain alku tälle koskettavalle kirjalle. Kirja ei sisältäne mitään korkeita kirjallisia arvoja, mutta se on vanhan miehen omaa muistelua ja sellaisenaan todella mielenkiintoista, kuin lukija itse olisi henkilökohtaisesti kuuntelemassa tätä tarinointia. Kirjassa ei ole pyritty mihinkään hienosteluun, vaan kerronta on aitoa ja tutunomaista jutustelua. Tekstistä löytyy mielenkiintoisia karjalais-inkeriläisperäisiä sanoja, kuten lihavikko, supatus ja monia muita. Se herätti minussa mielenkiinnon karjalankieleen ja löysinpä siihen erinomaisen linkin, josta löytää aakkosjärjestyksessä "sanan kuin sanan". Karjalan kielen sanakirja

Kirja alusta loppuun asti kertoo kylmästä, nälästä, ikävästä, ruokakupongeista, leipäannoksesta ja suuresta puutteesta. Itse ylipainoisena napostelevana lukijana koin tunnontuskia ja suhtaudun suurella kunnioituksella tätä sukupolvea kohtaan, joka on joutunut kokemaan kaikenlaista riistoa, josta nykypolvella ei ole käsitystäkään. Kylistä hävisivät jo ennen sotaa niin kissat kuin koiratkin, ei kuulunut enää koirien haukkua, ihmisillä nälkä oli suuri ja ruuan puute jatkuvaa ja se koitui näiden kotieläinten kohtaloksi. Käsittämätöntä on myös silloinen asumisen ahtaus, kokonainen monilapsinen perhe pienenpienessä huoneessa ja avosylin sinne majoitettiin vielä pöydän alle pari-kolme yövierasta, jopa pidemmäksikin ajaksi.

Suuren suuri puute kirjassa oli kunnollisten karttojen puuttuminen. Siellä oli tosin useampi kartta, mutta niin epäselviä, etten saanut niistä mitään tolkkua. Minua olisi kiinnostanut nähdä koko Venäjän kartta sekä mainitut paikkakunnat ja niiden etäisyydet toisistaan, saada kokonaiskuva matkoista, joita kirjan Simo eli Semen joutui tekemään.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita kiinnostaa omakohtainen kerronta ja perimätieto, inkeriläisyys ja kotoaan karkoitettujen ihmisten kohtalo.

Kirjaan on olemassa jatko-osa, joka kertoo Siperian jälkeisestä ajasta.