Eric-Emmanuel Schmitt: Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset

Tämän ihastuttavan kirjan luin saksankielisenä. Mietin, millainen se olisi ollut lukea suomenkielisenä? Käännös vaikuttaa niin suuresti lukukokemukseen, että parasta olisi voida lukea kaikki kirjat alkuperäiskielellä.
Tykkäsin tästä pikkukirjasta aivan valtavasti. Teksti oli kohtalaisen suurikokoista ja sivuja 100 kpl, kieli oli helppolukuista, huumori vaivihkaista, ohimennen ilmenevää, taitavaa.
Kuinka onkaan näin vähäiseen kirjaan saatu mahtumaan niin paljon suuria asioita? Nuoren pojan ja vanhemman miehen ystävyys, joka alkoi hiljakseen ja kasvoi elämääkin tärkeämmäksi, molemmat tarvitsivat toistaan. Pojasta kasvoi nuorukainen ja mies vanheni. Elämä toi eteen surullisia asioita ja toisaalta elämänviisauksia ja onnellisuutta, molemmille miehille, niin nuorelle kuin vanhemmallekin.
Muutamat toistuvat sanonnat saivat minut hymyilemään, kirjaa oli todella mukava lukea eikä loppukaan jäänyt mysteeriksi, vaan kirjalla oli selkeä alku ja loppu.
Zack: Lächeln! Mitenkähän tuo hauska sanonta on käännetty suomeksi?
Suosittelen kirjaa ihan kaikille, oivaa matkalukemista, kirjan tarina antaa paljon lukijalleen, ainakin minulle.

Jeffrey Eugenides: Kauniina kuolleet

Luin tämän kirjan siis saksankielisenä kirjana, nimeltään "Die Selbstmordschwestern". Oli aika haasteellinen kirja, kirjailijan kielenkäyttö oli sen verran taitavaa, että lauseissa piti oikein keskittyä, jotta ymmärsi sisällön. Ei siis ollut mitään leppoisaa lukemista. Mieleen muistuivat "Sieppari ruispellossa", jonka koin myös aika vaikeana kirjana sekä Patrick Süskindin Parfyymi, joka oli karmeudessaan kutkuttavan mielenkiintoinen.

Aihe tässä romaanissa oli erikoinen, jotenkin hieman ahdistava ja synkkä, mutta mielenkiintoinen. Kirjan kerronta oli nuorten ihmisten näkökulmasta koettua ja sitä kerrottiin vanhemman ihmisen me-muotoisena  muisteluna. Kirja kuvaa hyvin teini-ikäisten maailmaa, siihen oli itsekin helppo samaistua. Moni asia kirjan tarinassa jää naapuruston ja tapahtumien keskipisteessä olleiden nuorten arvailujen ja olettamusten varaan, ihan niin kuin oikeassakin elämässä silloin, jos ei ole faktatietoa käytettävissä kuten viranomaisilla.

Miettimisen aihetta aiheutti kirjan itsemurhaperheen sisäinen rakennelma, mikä oli perheen salaisuus, miksi viisi tytärtä tappoi itsensä juuri alkavan aikuisuuden kynnyksellä. Miksi peruskunnollinen perhe eristäytyi muista, ensin vain hiukan, lopulta täysin. Olisi mielenkiintoista ollut olla selvittämässä perheen sisäistä dynamiikkaa, kuinka vääristynyt perheen rakenne ja toimintatapa on ollut, kuinka erikoisia tyttäret lienevät olleet luonteiltaan. Oikein sormenpäitä kihellytti tämän perheen tapaus...

Kirjasta on tehty vuonna 1999 myös elokuva, jonka katsoisin mielelläni. Kohtaisivatko elokuva ja lukemani tarinan mielikuvat toisensa vai olenko kuvitellut tapahtumat aivan erilaisiksi?
"Francis Ford Coppolan tyttären Sofian tyylikäs esikoisohjaus sijoittuu 1970-luvun Michiganiin. Tarina kertoo Lisbonin perheen tytöistä, joita naapuruston pojat muistelevat haikeina vielä aikuisina. Eniten hormonitoimintaa kiihdyttää kaunis Lux, jonka illuusiot rakkaudesta karisevat yhdyntään futiskentällä. Myös tyttöjen tiukat vanhemmat edesauttavat tragediaa."