" Inkerin Kaukolassa 1924 syntynyt Simo Korhonen oli sodan syttyessä 1941 liian nuori Venäjän armeijaan. Väestönsiirtojen aikaan perhe siirrettiin härkävaunussa Jenisein yläjuoksulle. Kivisellä Tunguskalla Simo tapasi eri kansallisuuksia olevia kohtalotovereita, vankeja ja virkailijoita, miehiä ja naisia. Sosiaalisena nuorukaisena hän solmi helposti kontakteja ja painoi mieleensä satoja nimiä. Hänet vangittiin syyttömästi ja kuljetettiin Jäämeren tuntumaan Norilskin malminlouhinta-alueelle. Vaikka "finnit oli tuotu Siperiaan ikuisiksi ajoiksi", se Simon kohdalla merkitsi kymmenen vuotta "Siperiaa". Siitä ja kotiseudun muistoista syntyi taidokas punos hänen parhaista vuosistaan." www.suurikuu.fi
Tämän kirjan sivut olivat kooltaan tavallista suurempia ja lähes 400 sivua täyttä tekstiä, ymmärrettävistä syistä ilman valokuvia (lukuunottamatta yhtä perhekuvaa). Kirja tarjosi siis runsaasti luettavaa. Alku oli hankalan oloista, paljon nimiä ja henkilöitä, mutta sitten pääsin kärryille, miten kirjan tarina etenee.
Kirja kertoo inkerinsuomalaisesta perheestä, joka monen muun tavoin karkoitettiin kauas pois kotiseudultaan Siperian perukoille ja sielläkin vielä perheenjäsenet erotettiin toisistaan. Matka härkävaunuissa, pakkasen ja nälän kourissa oli jo heti hyvin riipaisevaa luettavaa. Se oli kuitenkin vain alku tälle koskettavalle kirjalle. Kirja ei sisältäne mitään korkeita kirjallisia arvoja, mutta se on vanhan miehen omaa muistelua ja sellaisenaan todella mielenkiintoista, kuin lukija itse olisi henkilökohtaisesti kuuntelemassa tätä tarinointia. Kirjassa ei ole pyritty mihinkään hienosteluun, vaan kerronta on aitoa ja tutunomaista jutustelua. Tekstistä löytyy mielenkiintoisia karjalais-inkeriläisperäisiä sanoja, kuten lihavikko, supatus ja monia muita. Se herätti minussa mielenkiinnon karjalankieleen ja löysinpä siihen erinomaisen linkin, josta löytää aakkosjärjestyksessä "sanan kuin sanan". Karjalan kielen sanakirja
Kirja alusta loppuun asti kertoo kylmästä, nälästä, ikävästä, ruokakupongeista, leipäannoksesta ja suuresta puutteesta. Itse ylipainoisena napostelevana lukijana koin tunnontuskia ja suhtaudun suurella kunnioituksella tätä sukupolvea kohtaan, joka on joutunut kokemaan kaikenlaista riistoa, josta nykypolvella ei ole käsitystäkään. Kylistä hävisivät jo ennen sotaa niin kissat kuin koiratkin, ei kuulunut enää koirien haukkua, ihmisillä nälkä oli suuri ja ruuan puute jatkuvaa ja se koitui näiden kotieläinten kohtaloksi. Käsittämätöntä on myös silloinen asumisen ahtaus, kokonainen monilapsinen perhe pienenpienessä huoneessa ja avosylin sinne majoitettiin vielä pöydän alle pari-kolme yövierasta, jopa pidemmäksikin ajaksi.
Suuren suuri puute kirjassa oli kunnollisten karttojen puuttuminen. Siellä oli tosin useampi kartta, mutta niin epäselviä, etten saanut niistä mitään tolkkua. Minua olisi kiinnostanut nähdä koko Venäjän kartta sekä mainitut paikkakunnat ja niiden etäisyydet toisistaan, saada kokonaiskuva matkoista, joita kirjan Simo eli Semen joutui tekemään.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita kiinnostaa omakohtainen kerronta ja perimätieto, inkeriläisyys ja kotoaan karkoitettujen ihmisten kohtalo.
Kirjaan on olemassa jatko-osa, joka kertoo Siperian jälkeisestä ajasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti