Hong Ying: Hyvien kukkien lapset

Pitkästä aikaa taas yksi luettu kirja! Tämä osuu sopivasti tammikuulle, toivon, että ehdin lukea joka kuukaudelle edes yhden kirjan...

Olen lukenut paljon Kiinasta kertovia kirjoja, mutta tämä oli ensimmäinen, joka kertoo nykyajan Kiinasta. On kännykät ja tietokoneet ja ihmiset matkustelevat vapaasti ympäri maailmaa.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2009 ja tapahtumat ovat 2000-luvulta.





Kirja on tosikertomus, kirjailijan äiti on kuolemaisillaan ja tytär lähtee äitinsä luokse. Kuitenkin äiti ehtii kuolla ennen kuin tytär ehtii perille. Koko perhe on koolla, kaikki 6 lasta, nuorinkin eli tämä kirjailija on jo yli 40 vuotias.
Kiinalaisen hautajaisperinteen seuraaminen on mielenkiintoista, tapahtuma kestää kolme päivää. Niinä kolmena päivänä sisarukset käyvät tuntojaan läpi, muistelevat menneitä, riitelevät.

Nuorin tytär aloittaa selvittämään äitinsä ja samalla omaa menneisyyttään. Sieltä pulpahtaa päivänvaloon  kaikenlaista, muistot Maon ajoilta, kulttuurivallankumouksen kauhut, ihmisten pahansuopuutta. Tyttären itsesyytökset äitinsä laiminlyönnistä, vaikeat ihmissuhteet, elämän raadollisuus ja elämän loputon kauneus. Kaikki tapahtuu kolmen päivän sisällä.

Paikka paikoin kirjan saattoi kokea tylsäksi. Siinä kerrotaan ihmisten välisiä tapahtumia ja jos kiinnostus ei sellaiseen riitä, niin kannattaa silti olla sisukas ja lukea kiltisti joka sivu. Kirja on antoisa, avoin kokemus kokonaisuudessaan. Suosittelen, jos olet kiinnostunut nykypäivän kiinalaisuudesta ja/tai ihmissuhteiden monisäikeisyydestä.

Rauhallista Joulua!

KUN JOULU ON

 Kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon,

kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton,

käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on, kun joulu on.

Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset tuikeat,

vain laulu kaikuvi lasten suista, ja silmät riemusta hehkuvat,

ja liekit loistavat joulupuista, kun joulu on, kun joulu on.

On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa,

vaan seimi pahnat ja tähti yllä ne silmiin kalleina kangastaa;

siks' mieli hellä on kristityllä, kun joulu on, kun joulu on.



PS. Erinäisistä syistä johtuen en ole viime aikoina ehtinyt lukea paljonkaan, toivottavasti uusi vuosi tuo enemmän omaa aikaa...

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

Tämän kirjan Mazzarella on kirjoittanut vuonna 1992. Kirja poikkeaa aiemmin lukemistani saman kirjailijan kirjoista, sen tyyli on tyystin erilainen, mutta niin on aihekin. Tämä on päiväkirjan muotoon kirjoitettu, koskettava, herkkä kirja.
Aihe on hyvin henkilökohtainen, kertomus syöpää sairastavan äidin kuolemasta. Se koskettaa meitä kaikkia ihmisiä, tavalla tai toisella, jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Jokainen meistä menettää äitinsä joskus, eri tavalla, jokaisen kuolevan tarina on erilainen, hänen omansa.

Mazzarellalla on ollut onni omistaa viisas ja elämää ymmärtävä äiti. Ihailtavan avoin kertomus kuolemisesta, elämänmyönteinen äiti, rakastavat ja läheiset välit omaisiin ja ystäviin, voiko elämäntilanne kuoleman lähestyessä olla tätä kauniimpi? Arvokkaat keskustelut kuolemasta, hautauksesta, surusta ja tunteista ovat olleet mahdollisia. Onko se useinkaan näin, kun ihminen kuolee? Moni temmataan yhtäkkisesti pois elämästä, mutta kuinka vaikeaa onkaan keskustella kuolemasta kuolevan kanssa, vaikka olisi aikaa ja mahdollisuus!

Kirjassa pohditaan myös suomalaista sairaanhoitoa, sen hyviä ja huonoja puolia. Eriarvoisuus hoidon saamisessa nousee myös teemaksi. Kuoleva ihminen ilman toimivaa taustajoukkoa saattaa jäädä paitsi parhaasta mahdollisesta hoidosta. Surullinen huomio.

En tiedä, kuinka antava tämä kirja on nuoremmille lukijoille, joilla ei ole edes odotettavissa oman äidin menettämistä. Sen sijaan heille, jotka ovat kokeneet saman, on tästä kirjasta runsaasti lohtua, lukijalla on mahdollisuus käydä vielä kertaalleen oman äitinsä kuolemaa läpi, kenties huomata kokeneensa samoja tunteita kuin jäljelle jäävät omaiset tässä kertomuksessa. Itkeä vielä kerran ne itkemättömäksi jääneet itkut. Ehkä suurin osa huomaa omassa elämässään asioiden sujuneen aivan toisin. Surullisemmin. Kuolema kun voi olla iloisempikin asia, kuten lähtö "juhlista kotiin". Surusta huolimatta.

Kaunis kirja, kaunis kertomus kauniista kuolemasta. Suosittelen.
Jokainen meistä lähtee vuorollaan  juhlista kotiin.

Merete Mazzarella: Ensin myytiin piano

Taas olin lukemassa Mazzarellaa, minulla on oikea Mazzarella-buumi menossa. Seuraavakin kirja on samalta kirjailijalta...
Tämä kirja on Mazzarellan varhaisempaa tuotantoa, vuodelta 1985 ja siitä huolimatta täysipainoista mazzarellaa.

Kirjailijan tyyli ei ole jokaisen makuun, mutta minua se miellyttää. Tarinoiva tapa kertoa, itselleni tulee tunne, että olen läsnä ja koen niitä samoja asioita siinä sivussa.

Kuinka erilaisessa ympäristössä onkaan Merete Mazzarella saanut kasvaa verrattuna vaikkapa minuun! Kansainvälisessä diplomaattiperheessä, käyden koulua useissa eri maissa, tutustuen monenlaisiin kulttureihin ja ns. hienoihin piireihin. Todella mielenkiintoista ja avartavaa!

Arvatenkin suosittelen tätäkin kirjaa, vaikkapa maistiaisiksi Mazzarellan kirjoista, ties vaikka jäisit koukkuun!

Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan

- eläkkeellä olemisen taidosta

Tässäpä taas kirja minun mieleeni. Pidän kirjailijan tavasta kirjoittaa, se on kuin jutustelua tuttavan kanssa. Hauskaa jutustelua. Lukija on kuuntelijan roolissa, mitä nyt välillä nyökkäilee myötäilemisen merkiksi.

Teksti "elää, rönsyilee, avartaa aikaa ja paikkaa", käyttääkseni kirjasta löytämääni lausetta, jossa se oli kylläkin aivan toisessa asiayhteydessä. Niinhän keskusteluissakin juttu kulkee, välillä poiketaan varsinaisesta aiheesta, palataan takaisin jatkamaan aloitettua teemaa. Kirjailijan käyttämä kieli on arkikieltä, sitä on helppo tavallisen tallaajankin lukea. Asiat kulkevat lähellä lukijaa, välillä loitontuen ja taas palaten.

Pidän erityisesti niistä helmistä, joita kirjailija tarjoilee lukemistaan kirjoista, niistä, joita en kuuna päivänä tule itse lukeneeksi. Jäisin kyllä paljosta paitsi ilman näitä poimittuja ajatuksia.
Ajattelemisen aihetta sain mm. siitä, että entisajan ihminen tapasi elämänsä aikana noin tuhat ihmistä. Jokainen tapaaminen oli merkityksellinen, koska näitä tapaamisia oli niin vähän.
Nykyihminen "tapaa" jo päivittäin ehkä tuhansia ihmisiä, ihmisiä ilman merkitystä, ei niitä voi edes sanoa tapaamisiksi. Muut ihmiset ovat nykyihmiselle vähemmän merkityksellisiä, kasvottomia, samantekeviä, massaa. Se kuvaa melko totuudenmukaisesti nykypäivää. Ei tällainenkaan olisi mieleeni tullut, ellei kirjassa tuota lausetta olisi tarjoiltu.

Jos mahdollista, niin kirja paranee loppua kohti. Tykkäsin tästä kirjasta.
‎"omnia mirari etiam tritissima"