Vihdoinkin sain tämän kirjan luettua! Elämässä on ollut niin paljon muuta aikaavievää, mm. tietokoneongelmia läpi koko talven, ettei energia ole riittänyt lukemiseen.
Tämä v. 1961 julkaistu kirja, on yksi Lempi Jääskeläisen viimeisimmistä teoksista. Hän oli syntynyt vuonna 1900 ja kuoli 1964. Olen lukenut aikaisemmin muutaman muunkin hänen kirjoistaan, nimitäin Parikkalasta kertovat Hovin vallat sekä Talonpoika ja hoviherra. Niin Lempi Jääskeläisellä kuin itsellänikin, on juuret samassa kylässä, kuinka läheiset, sitä en tarkalleen tiedä.
Kirja on kuulemma kirjailijan lapsuudenkuvaus. Ajankohtana viime vuosisadan alkupuoli päättyen Suomen itsenäisyyteen.
Kerronta on miellyttävää, murresanoja mukavasti siellä täällä, kuin sattumia sopassa, mutta ei niin runsaasti kuin noissa kahdessa muussa kirjassa. No, sehän on selviö, tämä kirja kertoo Viipurista ja oman äitini perusteella tiedän, että siellä karjalanmurre ei ollut niin voimakasta kuin maaseudulla ns. tavallisen kansan keskuudessa. Johtui kaiketi siitä, että suurkaupungissa eli niin paljon muualta tulleita ihmisiä ja monia paljon kouluja käyneitä, että kielestäkin tuli enemmän yleiskieli kuin karjalankieli.
Eläydyin kirjan kerrontaan totaalisesti. Porvarisperheen arki oli ns. hyvää elämää, kunnes Suomen itsenäisyystaistelut alkoivat. En ole paljonkaan perehtynyt historiaan, mutta tämän kirjan myötä minulle selvisi konkreettisesti, mitä punaiset ja valkoiset joukot ihan oikeasti tarkoittivat. Kuinka raakoja saman kansan ihmiset voivat olla toisilleen, aivan uskomatonta. Me suomalaiset! Ihmiset joutuivat pelkäämään, näkemään nälkää, piiloutumaan ja oma henki oli jatkuvasti vaakalaudalla. Ihmisiä tapettiin raakamaisesti ja kiduttaen, täysin mielivaltaisesti.
Oikeasti pakoon ei päässyt, kaikki liikenne kanta-Suomen suuntaan oli katkaistu, oli pakko pysyä Viipurissa. Onneksi valkoiset loppujen lopuksi pääsivät voitolle, kun kuuluisa marsalkka Mannerheim ratsasti Viipuriin ja pelasti meidät. Kuulostaa ihan sadulta. Tämä satu olisi voinut päättyä toisinkin ja silloin tuskin olisi tätäkään kirjaa koskaan kirjoitettu.
Hyvä lapsen näkökulmasta itsenäisyytemme syntyvaiheita ja sitä edeltävää elämää Viipurissa hienosti kuvaava kirja. Ainoastaan yksi seikka häiritsi minua alusta loppuun. Muilla kirjan henkilöillä oli nimet, mutta kirjan päähenkilöä eli kirjailjaa itseään nimitettiin vain Tytöksi. En tottunut siihen ollenkaan. Miksei hänellä ollut nimeä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti