Pentti Maljanen: Pääsin irti mormoneista

Tämä oli nopeasti luettu kirja. Hauskasti kirjoitettu, taisi olla lupsakka savolainen tuo kirjoittaja.
Kirja on kirjoitettu jo 1980-luvun alussa, joten 30 vuodessa on varmaan jo mormoonien raamatun "ilmoituksia" ehditty muuttaa modernimmiksi ja enemmän nykymaailmaa vastaaviksi.

Mielenkiintoinen kirja. Sai minutkin etsimään lisää tietoa tästä "uskonnosta". Suomessa MAP eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on rekisteröity uskonnollisena yhdyskuntana ja USA:ssa liikeyrityksenä. Aika erikoista kyllä, kuten moni muukin seikka, joista kirja kertoi.

Nimestään huolimatta kirja ei ollut mikään mormoonien parjauskirja, vaan siinä kiiteltiin myös niitä hyviä asioita, joita tämä kirkko tarjoaa, mm. terveitä elämäntapoja.

Suvi Ahola: Iljan äidiksi

Tämä kirja kertoo 4 vuotiaan vammaisen venäläispojan adoption ensimmäisestä vuodesta. Lapsi adoptoitiin ns. julkkisperheeseen, jossa oli jo kaksi biologista lasta.

Kirja herätti minussa sangen ristiriitaisia tunteita. Kirjoittajan eli adoptioäidin tunteet ja aatokset tulivat erittäin rehellisesti esille. Hyvää niissä oli se, että eipä tule kenellekään liian ruusuinen kuva adoptiosta. Itseäni suorastaan kammoksutti äidin ajatuksissa velloneet aggressiot: lapsen huuto lakkaisi, jos lapsen paiskaisi olohuoneen seinään sekä voisin halutessani katkoa kaikki vauvan sormet ja ne napsahtelisivat käsissäni kuin kymmenen tulitikkua. Jälkimmäinen ajatus jopa rauhoitti äitiä...

Heräsi kysymyksiä. Miksi tämä adoptio oikeastaan tapahtui, pitikö kokea vain jotain uutta? Miksi äidillä oli tapana esitellä tämä uusi lapsensa vieraille ihmisille adoptiolapsena? Eikö adoptointi tarkoita "ottaa omakseen"? Häpesikö hän jotenkin alitajuisesti lapsen vammaisuutta?
Lapsesta kerrotaan tässä kirjassa hänen oikeilla nimillään. Miksi äiti silti kertoo kaikkien luettavaksi adoptiolapsensa henkilökohtaiset asiat, sairaudet, biologisen taustan yms? Onkohan pojan mukava tietää aikuisena, että kaikki hänen intiimeimmätkin asiansa ovat julkisia? Olisiko hän kertonut yhtä avoimesti biologisten lastensa asioista?

Minulle jäi vaikutelma, että tässä perheessä on omat lapset ja adoptiolapsi. Teen ehkä vääryyttä todellisuudelle, mutta kirjasta jäi päällimmäiseksi sangen negatiivinen kuva.

Inkeri Sava - Helena Miettinen: Liljan kuva kutsuu

Mielenkiintoinen kirja, tavallisuudesta poikkeava lähestymistapa inkeriläisyyteen ja omien juurien tutkailuun.
Kannen koskettava kuva oli minulle hiukan liian synkkä, olisin oikeastaan toivonut, että kannessa olisi ollut erilainen kuva.

Kahden nuoren inkeriläistytön pako Suomeen vuonna 1929 on lähtökohta kirjan tapahtumille. Niin erilaiset kuin olivat nämä kaksi sisarusta, aivan yhtä erilaisen vaikutelman sain myös heidän tyttäristään, jotka yhdessä tämän kirjan kirjoittivat.

Kirja on koottu serkusten välisestä kirjeenvaihdosta. Mitä pidemmälle luin, sitä kiinnostavammaksi kirja tuli. Oli mielenkiintoista kohdata serkusten erilainen, kuitenkin toisiaan täydentävä tapa suhtautua äitiensä menneisyyden penkomiseen.
Löysin itseänikin näistä kirjeistä, jopa paikkapaikoin samanlaisia elämänkokemuksia ja ajatuksenjuoksuja.
Kirjeiden kieli oli kirjoittajista johtuen vaihtelevaa, erilaista, suorasukaista ja jopa ronskin humorististakin, minun mielestäni se toi aitoutta tekstiin. Jossain arvostelussa oli kirjan kieltä moitittu paikoin tärkeleväksi, minä en kokenut niin.

Itselläni ei ole inkeriläisyydestä paljonkaan tietoa. Tämä kirja sai minut etsimään lisää tiedonmurusia tuosta Inkerinmaasta. Mukava yllätys olikin kirjan lopusta löytyvä kattava informaatio.
Tämä kirja ei ole varmaan jokaisen lukijan mieleen. Sen verran erikoinen se oli.

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina

Leevi K. Laitisen tarina

'Leevi annettiin 4-vuotiaana kartanolaisiksi kutsuttujen uskonlahkolaisten kasvatettavaksi. Lahkon tärkein uskonteema tarkoitti seksuaalisuudesta pidättäytymistä, myös avioliitossa. Avioliitto oli liikkeen opetuksen mukaan "laillistettua huoruutta", huoruuden pahinta lajia.
Pienestä Leevistä koulittiin hurmosliikkeen nuorin lapsisaarnaaja. Elämä lahkon piirissä oli helvettiä. Leeviä piestiin usean aikuisen voimin, häntä syytettiin huoraamisesta, ja hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.'

Mikä saa ns. normaalin ihmisen liittymään lahkoon? Vielä enemmän ihmetyttää, jos lahkon koko toiminta on järjen vastaista, onko aivopesu todellakin mahdollista?

Onneksi tämän kirjan päähenkilö Leevi on ollut älykäs ja psyykeltään vahva lapsi, muuten hän ei olisi selviytynyt tästä uskonlahkon tuhoamasta lapsuudestaan.

"Elätte sulutonta elämää synnin himoissa, jos ette te pelkeleet tee parannusta, niin joudutte helvettiin"

Näin saarnasi pieni 4-5 vuotias Leevi-poika hurmoshenkisisssä lahkon järjestämissä tilaisuuksissa.

Kirja on koskettavaa luettavaa, kuin pahaa satua olisi lukenut. Käsittämätöntä, kuinka lapsen omat vanhemmat suostuivat lahkon vaatimuksiin. Kuinka sairas on ihmisen mieli, ns. tavallisenkin ihmisen?
Leevi ei ollut ainoa lahkon kynsiin joutunut lapsi, Leevi ja sisarensa Saara ovat vain ainoat, jotka ovat siitä kirjan muodossa kertoneet.

YLE:n Elävä Arkisto on tallentanut tähän liittyvät televisiohaastattelut. Löytyvät nimellä "Elämä lahkon vankina".